Pelastustieto 6/2001

Pääkirjoitus

Päätoimittaja

Vaihtoehdot vähissä

Sisäasiainministeriön esitys 20 miljoonan markan määrärahasta alueellisen pelastustoimen suunnittelua varten sai kovan kohtelun valtiovarainministeriössä. Kun Vm heinäkuussa julkisti oman esityksensä vuoden 2002 talousarvioksi, alueellisen pelastustoimen suunnitteluraha oli pyyhitty pois viimeistä markkaa myöten.
Sen jälkeen rahan saaminen valtion ensi vuoden talousarvioon oli ministereiden elokuisen budjettiriihen varassa - turhaan. Mikäli myöskään budjettiväännön viimeisessä vaiheessa, eduskuntakäsittelyssä, ei pelastustoimelle ymmärrystä löydy, suunnitteluresurssit on kaivettava muualta. Sen sisäasiainministeriön pelastusosasto on kuitenkin luvannut, ettei suunnittelurahoja oteta kalliin kaluston määrärahasta. Ala voi ministeriön ilmoituksen mukaan luottaa siihen, että ensi vuonna valtionapu paloajoneuvohankintoihin on luvatut 40 miljoonaa markkaa - summa jonka myös valtiovarainministeriö ja valtioneuvosto ovat allekirjoittaneet.
Alueellisen pelastustoimen suunnittelumääräraha on tarkoitettu pääsääntöisesti palkkamenoihin. Sisäministeriö on arvioinut tulevilla alueilla tarvittavan kaksi suunnittelijaa kullakin. Kun alueita tulee olemaan parikymmentä, se merkitsee noin 40 henkilön rekrytointia.
Jos rahaa ei valtion budjetista irtoa, keinot ovat vähissä. Ainoaksi mahdollisuudeksi on jäämässä kääntyminen (suurten) palokuntien puoleen. Jos siellä on mahdollisuus ja halu irrottaa henkilöstöä suunnitteluun, neljänkymmenen suunnittelijan joukko saattaa olla koossa. Silloin suunnittelun maksajana ei kuitenkaan ole valtio, vaan henkilön luovuttanut kunta tai ”alue”. Idealle ei varmastikaan kunnissa hurrata - alueellista pelastustointa markkinoitaessa kun annettiin ymmärtää rahoituksen olevan kunnossa ja muutoinkin luvattiin kustannusneutraalisuutta.
Panokset ovat kovenemassa. Suomen Palopäällystöliitto esimerkiksi on ilmoittanut, että se vakavasti harkitsee vetäytymistä alueellisen pelastustoimihankkeen tukemisesta, ellei rahoitusta kyetä uskottavasti osoittamaan. Liitto on myös esittänyt meneillään olevien isojen hankkeiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Liian monta isoa asiaa on käynnissä yhtä aikaa. Esimerkiksi Virve-hanketta voisi liiton mielestä myöhentää.
Pelastustoimen järjestäminen alueellisen mallin mukaan on alusta alkaen jakanut mielipiteet. Karkeasti ryhmitellen vastustajat ovat olleet pohjoisessa ja ymmärtäjät etelässä. Ajatusmallina on ollut näkemys, että se mikä sopii ruuhka-Suomeen ei sovellu harvaanasutulle seudulle.
Kun hankkeen rahoitukseen liittyvät negatiiviset yllätykset tulivat keväällä tietoon, alueellistamishankkeesta pitää luopua tai ainakin ottaa aikalisä -tyyppiset kommentit alkoivat käydä yhä yleisemmiksi. Joka tapauksessa hankkeen aikataulu on kireä ja valmisteluresurssit kiven alla. Pelastustiedon luettu pakinoitsija ja kolumnisti yksiyksikaksi pelkistää nykytilanteen osuvasti: onko sittenkään pakko juosta koko ajan, jos kuitenkin pysyy enimmäkseen paikallaan.

Palokunta ei ole mellakkapoliisi

Lämpimän kesän kuuma puheenaihe on ollut raju mellakointi Göteborgin EU-kokouksen ja Genovan G8-konferenssin aikana. Rauhallisiksi aiotut mielenosoitukset kääntyivät kummassakin kaupungissa väkivaltaisiksi yhteenotoiksi. Mellakoitsijoiden aseina olivat polttopullot ja kivet, poliisit vastasivat pampuilla ja kyynelkaasulla. Poliisi turvautui myös tuliaseisiin, jolloin yksi mielenosoittaja sai surmansa.
Kovat otteet on puolin ja toisin tuomittu. Italian surmanlaukauksen jälkeen on ihmetelty, eikö yhteiskunnalla ole katumellakointia vastaan keinoja, jotka olisivat yhtä aikaa tehokkaita mutta samalla ”vaarattomia”.
Monella suulla yhdeksi teholääkkeeksi on nostettu vesitykit. Television uutiskuvat erityisesti eteläisestä Amerikasta ovat osoittaneet vesisuihkujen tehokkuuden sekä tunteiden viilentäjänä että mellakoitsijoiden karkottajana.
Aina kun vesitykeistä puhutaan esille muistetaan ottaa palokunnat. Tänäkin kesänä korkea-arvoinen suomalainen poliisiviranomainen pohdiskeli televisiouutisissa poliisin ja palokunnan mahdollista yhteistyötä mellakantorjunnassa.
Palokunta ei ole mellakkapoliisi eikä saa sellaiseksi tulla. Jos yhteiskunta katsoo, että vesiaseita myös Suomessa tarvitaan, hankittakoon kiinteillä vesitykeillä varustettuja mellakantorjunta-autoja poliisin käyttöön. Palokunnan julkisuuskuvaan minkäänlaiset poliisitoimet eivät kuulu. Asiasta on vanha päätöskin olemassa.
Suomalaiset ovat koko palo- ja pelastustoimen historian ajan voineet tuntea, että punaiset paloautot ja palokunnan sairasautot tulevat aina auttamaan ja vain auttamaan. Sen vuoksi myös palokunnan arvostus on kaikissa yhteiskunnan toimintoja mitanneissa tutkimuksissa noteerattu aivan kärkipäähän.
Suomalaiset ovat aina luottaneet palokuntansa puolueettomuuteen. Tätä luottamusta ei saa millään tavoin horjuttaa. Palokunnan asettumisesta järjestyksenpalauttajan rooliin on varoittava esimerkki vuodelta 1965 (s.8).

Edellinen - Seuraava