Euroopan yhteisön jäsenmaat ovat poistaneet tavaroiden, henkilöiden, palveluiden ja pääomien vapaata liikkumista rajoittavat esteet jäsenvaltioidensa välillä. Asiasta on sovittu ns. Schengenin sopimuksessa, jonka kaikki EU-maat Iso Britanniaa ja Irlantia lukuunottamatta ovat ratifioineet. Viimeisenä rajoitukset poistuivat vapaan liikkumisen osalta. Vapaa liikkuminen tarkoittaa, että sopimusmaiden välisillä sisärajoilla rajatarkastukset on poistettu. Henkilöllisyys pitää kuitenkin tarvittaessa todistaa, joten passia (tai EU-henkilökortti) yhä tarvitaan. Rajatarkastus on pakollinen ulkorajoilla, eli siellä missä EU-maan rajanaapurina on Schengenin sopimuksen ulkopuolella oleva valtio.
Sopimus syntyi monen vuoden kehityksen tuloksena. Ajat Euroopassa olivat vakaat, ihmisen luottamus toiseen ihmiseen oli vielä kohtuullisesti arvossaan.
Jos Schengenin sopimuksen kaltaista asiakirjaa valmisteltaisiin juuri nyt, asia tuskin etenisi lainkaan. Syyskuun 11. päivän tapahtumat ovat johtamassa täysin päinvastaiseen kehitykseen. Luottamus ihmiseen on alimmillaan. Rajoja vartioidaan tiukasti. Lentoasemilla matkustajien käsimatkatavaroista on takavarikoitu muutaman sentin kynsisaksiakin.
Kun koko läntinen yhteiskunta kiehuu, lainsäädäntötyössä voidaan terrorismin pelossa tehdä karkeita ylilyöntejä. Terrorismin pelkoa voidaan jossakin käyttää myös tekosyynä yksilönvapauksien kiristämiseen.
Poliittisilta päättäjiltä vaaditaan nyt kylmää harkintaa.
Turvattomuuden tunne on nostanut turvallisuuden puolesta työtä tekevät arvoonsa. Koko maailma kunnioittaa New Yorkin ja Pentagonin terrori-iskuissa menehtyneiden palomiesten, poliisien ja muiden turvatyöntekijäin muistoa.
Silloin kun yhteiskunnan olot ovat vakaat, liian monet päättäjät näkevät turvallisuustyön vain harmillisena, yhteiskunnan varoja kuluttavana toimintana. Vasta kun jotain todella ikävää tapahtuu, päätöksentekijä havahtuu huomaamaan turvaorganisaationsa tärkeyden. Toisaalta kansalaiset ovat aina osanneet arvostaa palokuntiensa ja poliisilaitostensa työtä. Se on Suomessakin nähty useissa tutkimuksissa.
Poliittisen päättäjän muisti on pääsääntöisesti lyhyt. Suomessa on hyviä esimerkkejä, kuinka päätöksentekijä muutamassa viikossa ”unohtaa” onnettomuudenjälkeiset lupauksensa.
Syyskuun tapahtumien jälkeen alkanut maailmanlaajuinen terrorismin vastainen liike on pitkäkestoinen prosessi. Varsin arvovaltaiselta taholta on arvioitu, että taistelu Osama bin Ladenin johtamaa, kiihkouskosta voimansa ammentavaa sotaa vastaan voi kestää vuosikausia. Jos pääetsitty saa surmansa, hänestä tulee marttyyri; jos hänet saadaan vangiksi, hänet yritetään vapauttaa kaikin keinoin. Kummassakin tapauksessa lopputulos on sama: terrorismi jatkuu ja mitä todennäköisimmin saa yhä pelottavampia muotoja.
Länsimaisella yhteiskunnalla on edessä pitkä ja arvaamaton aikakausi. Terrorismin erilaisiin ilmiöihin on varauduttava kaikkialla, sillä terrorismi synnyttää myös muunlaisia elämänmenon vahingoittamiseen tarkoitettuja, eri motiiveista lähteviä yrityksiä. Lokakuiset jauhekirjeet olivat tästä esimerkki.
Jauhekirjeet toivat keskusteluun myös palokunnan roolin. Palokunta on ainoa normaaliolojen viranomaisorganisaatio, jolla on valmius toimia vaarallisten aineiden onnettomuuksissa. Mutta onko epäilyttävien lähetysten kanssa operoiminen sellainen kiireellisesti suoritettava pelastustoimenpide, johon pelastustoimilaki palokunnat yksiselitteisesti velvoittaa? Rikkoutuneen, epäilyttävän lähetyksen sisällön siivoaminen eristyspussiin ja kuljettaminen pois suojavarusteissa kuuluu palokunnan työhön, mutta ”saastuneen” huonetilan saati koko rakennuksen saneeraaminen ei sentään liene palokunnan työtä? Pelastustehtävän ja saneeraustyön rajanveto ei aina ole selkeä. Se on hieman samaan tapaan veteen piirretty viiva kuin vesivahinkotapauksessa pelastustyön muuttuminen siviiliorganisaation vastattavaksi jälkivahinkojen torjunnaksi.
Ilman vastuupohdintojakin on selvää, että palokuntien rooli terroritekojen perinteisten seurausten torjunnassa on keskeinen. Niiden varalta pitää varautua sekä henkilö- että kalustoresurssein. Nyt jos koskaan päätöksentekijän muisti on tavallista pitempi, nyt jos milloinkaan myös rahakirstun vartija on suopea pelastustoimen tarpeille.