Pelastustieto 1/2002

Pääkirjoitus

Päätoimittaja

Palovaroitinpakko puree

Palokuolemien määrä laski jo kolmantena vuonna peräjälkeen. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kokoamien tietojen mukaan viime vuonna tulipaloissa menehtyi 77 ihmistä. Edellisvuonna luku oli 85. Vuonna 1999 uhreja oli 95.
Nykyinen pelastustoimilaki tuli voimaan 1.9.1999. Asunnoissa sekä majoitus- ja hoitolaitostiloissa oli oltava riittävä määrä palovaroittimia tai suojaustasoltaan vähintään vastaavia laitteita viimeistään 1.9.2000.
SPEK uskoo suotuisan palokuolemakehityksen johtuvan palovaroittimien pakollisuudesta ja niiden toimintakunnossa pitämisestä. Jo ennen pakkoa yhdeksässä suomalaisasunnossa kymmenestä oli palovaroitin. Tänään palovaroittimia on SPEKin kokoamien tietojen mukaan 99 %:ssa kotitalouksista, ja kaksi suomalaista kolmesta tarkistaa pariston kunnon ainakin muutaman kerran vuodessa.
Vaikka kolme vuotta on lyhyt aika pitkälle menevien johtopäätösten tekemiseen, suotuisaan palokuolemakehitykseen haluaa mielellään uskoa. Ja itse asiassa: täytyyhän palovaroittimien laaja peitto tilastoissa näkyäkin.
Yhä edelleen tyypillinen palokuoleman uhri on keski-ikäinen mies. Heidän osuutensa on kuitenkin vähentynyt. Viime vuonna 40-60 -vuotiaita miehiä kuoli 21, kun toissa vuonna luku oli 32.
Huolestuttava kehitys on tapahtunut ikäihmisten kohdalla. Viime vuonna yli 60-vuotiaita palokuoleman uhreja oli 26. Edellisvuonna heitä oli 12.
SPEKin keräämien tietojen mukaan palovaroitin auttoi viime vuonna noin 300 ihmistä pelastautumaan. Ilman palovaroitinta osa heistä olisi menehtynyt. Useammassa kuin joka toisessa tapauksessa naapuri tai ohikulkija oli havahtunut palovaroittimen ääneen ja hälyttänyt palokunnan paikalle.

Suotuisaa palokuolemakehitystä uhkaa tahallaan sytytettyjen tulipalojen vuosia jatkunut kasvu. Palokuolemien määrässä olisi todennäköisesti vieläkin enemmän pudotusta, ellei tuhotöiksi luokiteltujen palojen kasvu väistämättä aiheuttaisi myös lisää palokuolemia. Ongelma on myös vaikea - ovathan tahallaan sytytetyt tulipalot sellainen palonsyy, johon ennalta ehkäisevin keinoin voidaan vähiten vaikuttaa.
Toisaalta oikeilla töillä oikein kohdistettuna voidaan päästä yllättävän hyviin tuloksiin.

Karavaani kulkee

Hallituksen iltakoulu yllätti joulukuun lopussa. Pelastustoimen alueiden lukumäärä kasvoi yhdellä, kun itäinen Uusimaa jaettiin Keski-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueisiin. Esitys lähti lausunnolle kuntiin. Aikaa oli tammikuun loppuun asti.
Näinä päivinä kenttä odottaa lopullista aluejakoratkaisua. Viimeisen sanan sanoo maan hallitus, joka antaa asiasta valtioneuvoston päätöksen.
Sen jälkeen tuleekin kiire. Kuntien on vuoden loppuun mennessä sovittava pelastustoimen yhteistoiminnan järjestämisestä alueillaan. Kuntien hallintomenettelyn tuntien kiire tulee pakkaamaan päälle monessa kunnassa. Karavaani taitaa nousta raville.

PS

Suora sitaatti valtion tämän vuoden budjetista:

”Pelastustoimen kalustohankintoihin tarkoitetun määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon kunnille viranomaisverkon vaatimien päätelaitteiden hankintaan myönnettävä valtionosuus 1 009 000 euroa ja paloautoihin 2 859 000 euroa, jolla arvioidaan tuettavan noin 40 paloauton hankintaa”.

Harvinaisen selvästi kirjoitettua tekstiä: viestivälineisiin 6 miljoonan, paloautoihin 17 miljoonan markan edestä euroja.
Helmikuun alun tietojen mukaan budjetissa varattu virveraha on jo nyt loppumassa. Miljoona euroa ei riitä. Toinen mokoma tarvitaan lisää. Arvaatte varmaan mistä puuttuvat rahat taas kerran ollaan ottamassa: paloautomäärärahasta! - Pistä uudelleen lehteen viime kesäinen pääkirjoitus laillistetusta ryöstöstä (Pt 5/2001), puhisi vihainen palopäällikkö kentältä.
Laillistetusta ryöstöstä on tapana puhua silloin, kun määrättyyn tarkoitukseen kohdistettu raha voidaan käyttää muuhun hankkeeseen.
Valtion tulo- ja menoarvion pelastustoimen pääluokan valtionosuus-momentin sisällä viime vuonna tehty ja myös tänä vuonna tapahtuva prioriteettimuutos on sellainen. Neljätoista paloautoa voi viranomaisen simsalabim-päätöksellä muuttua viranomaisverkon päätelaitteiksi.

Edellinen - Seuraava