Helsingissä Töölön kaupunginosassa olevassa palvelutalossa oli huhtikuun alussa 82-vuotias rouva katselemassa televisiota. Yllättäen televisiossa välähti ja siitä alkoi tulla voimakkaasti savua...
Palvelutalossa oli järjestetty paloturvallisuuskoulutusta. Rouva oli ollut mukana koulutuksessa edellisen vuoden maaliskuun lopussa. Television alkaessa savuta hän toimi täysin koulutuksessa saamansa opetuksen mukaisesti: hän veti television virtajohdon seinästä, peitti television huovalla, soitti 112:een ja ennen kaikkea sulki huoneen oven perässään.
Koko henkilökunta
Teksti: Turvallisuuskouluttaja Eelis Tuisku
Pelastusyksiköt olivat nopeasti paikalla ja palo ei päässyt leviämään.
kävi palopaikalla
Toiminnanohjaaja Helena Siltala Töölön palvelukeskuksesta sanoo, että jos sattuneesta tulipalosta jotain hyviä puolia etsii, niin onni onnettomuudessa oli, että asukas osasi toimia hyvin ja varmasti. Pelastuslaitoksen järjestämillä tilaisuuksilla on siis ollut asukkaan toimintaan vaikutusta.
Siltala kertoo, että koko palvelukeskuksen henkilökunta on käynyt katsomassa palanutta asuntoa jälkeenpäin ja saanut hyvän kuvan tulen voimasta. Koko asunto oli aivan musta savusta.
- Meillä on käynyt koko henkilökunta turvallisuuskoulutuksessa vuosittain ja kaikki ovat kokeneet koulutuksen erittäin tarpeelliseksi.
Palaute motivoi.
Tilaisuudessa, johon 82-vuotias rouva oli osallistunut, toimi kouluttajana ylipalomies Olli Kanervo. Hän on toiminut turvallisuuskouluttajana neljä vuotta Helsingin pelastuskoulun valistusryhmässä.
Kanervo on tyytyväinen myös tällä tavalla saamastaan palautteesta, ja on kokenut muutenkin valistustehtävissä toimimisen mielekkääksi työksi, joka sopii hyvin palomiehille.
Pelastuskoulun valistusryhmässä työskentelee yhdeksän henkeä, ja pelastusasemilla on kaikkiaan kymmenen valistajakurssin käynyttä palomiestä.