Kotkan aluepelastuslaitos selvitti kaiken omistamansa ja hallitsemansa 150 millimetrin (noin kaksi kilometriä) letkun ja tämän lisäksi neljäsataa metriä 110 millimetrin letkua.
Kotkan kaupungin vesihuoltoyhtiö Kotkan vesi Oy oli aloittanut keskiviikkona 28. elokuuta 500 millimetrin runkovesijohdon remontin kaupungin Jumalniemen alueella. Kyseinen runkovesijohto antaa pääosan talousvedestä Kotkansaarelle ja koko Länsi-Kotkaan.
Remontissa oli kyseessä vuodon korjaus. Alunperin työn piti kestää noin seitsemäntoista tuntia, mutta toisin kävi.
Viisi säiliöautoa desinfioitiin
Pyykin pesu kielletty
Ohjeita kansalaisille annettiin Ylen Kymenlaakson Radion, Iskelmäradion sekä seuraavan päivän lehtien välityksellä. Radiossa ja päivystyspuhelimessa annettiin säännöllisesti tilannetiedotuksia.
Lähes kaksi ja puoli kilometriä letkua selvitettiin
Varautuminen tuotti tulosta
Teksti ja kuva: Palomestari
Jukka Ruuskanen
Edellisenä viikonloppuna havaittu vuoto saatiin korjattua torstaiaamuna kello 03.00, mutta nostettaessa putken painetta havaittiin uusi vuoto seuraavassa liitoskohdassa. Vuoto oli tullut putken pituussuunnan liikkeestä.
Uutta vuotokohtaa etsittäessä tilanne muuttui vakavaksi. Putken saumaa esiin kaivettaessa katkaisi savisen maan liukupintasortuma vieressä kulkevan Turvalan 350 millimetrin paineviemäriputken. Tyhjään vesiputkeen ehti päästä jätevettä ennen jätevesipumppaamon pysäytystä.
Putkien korjaukset saatiin tehtyä jo torstain iltapäivän aikana, mutta vesijohtoputken likaantumisen takia se jouduttiin desinfioimaan. Desinfiointi tarkoitti putken olevan käyttökelvoton lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön asti.
Tämän jälkeen käynnistettiin välittömästi vesihuollon turvaamistoimenpiteet. Kotkan vesi Oy aloitti väestön informoinnin vesijohtoveden käyttörajoituksista sekä yhden letkulinjan rakentamisen vauriopaikan ohitse 150 millimetrin letkuilla.
Aluepelastuslaitos aloitti tiedon tapahtuneesta saatuaan kahden rinnakkaisen ohituslinjan rakentamisen Jumalniemeen 150 millimetrin letkukalustolla. Samanaikaisesti aluepelastuslaitoksen toimesta desinfioitiin viisi säiliöautoa mahdollista vedenkuljetusta ja talousvesijakelua varten.
Korjauskohdan länsipuolella sijaitsi yli kahdeksantuhatta taloa; myös sairaaloita ja useita elintarvikkeita valmistavia yrityksiä. Yhtenä merkittävänä kohteena oli ”Vaasan&Vaasan” leipätehdas, joka käyttää tuotannossaan kolmetuhatta litraa vettä tunnissa. Huolta herätti myös viikonlopun tuleminen ja sen merkitsemä vedenkulutuksen lisääntyminen.
Kotkan vesi antoikin kaupunkilaisille seuraavat ohjeet:
- Veden kulutus on rajoitettava vain välttämättömään talousveden käyttöön
- Ei puutarhojen kastelua
- Suihkussa ja saunassa käytettävä vettä maltillisesti
- Pyykin pesu kielletty
- WC:n huuhtelu minivoitava
Kotkan aluepelastuslaitos selvitti torstain aikana kaiken omistamansa ja hallitsemansa 150 millimetrin (noin kaksi kilometriä) letkun ja tämän lisäksi neljäsataa metriä 110 millimetrin letkua. Letkut selvitettiin Jumalniemen kauppakeskusalueelle, jossa on suhteellisen vilkas autoliikenne.
Letkuselvitykset suoritettiin yhteistyönä eri tahojen kesken. Vesihuoltoyhtiö ja aluepelastuslaitos vastasivat letkujen selvityksestä ja katurakennustoimisto letkujen ylityksistä ja siltojen tekemisestä. Suurimmat letkumäärät selvitettiin suoraan aluepelastuslaitoksen letkukontista ajoselvityksenä.
Ohituslinjojen selvityksissä käytettiin hyväksi kaupungin tiheään rakennettua vesiasemaverkostoa. Vuoto- ja remonttikohdan itäpuolen vesiasemasta syötettiin vettä länsipuolen vesiasemaan ja edelleen verkostoon.
Pelättyä veden loppumista ei tapahtunut, vaan ennakkoepäilyistä huolimatta kotkalaiset ottivat ilmoitetut vedenkulutuksen käyttörajoitukset tosissaan. Sunnuntain aikana aloitettiin varsinaisen putkilinjan avaus.
Kotkan kaupunki ja aluepelastuslaitos ovat kaupungin merkittävien riskikohteiden johdosta varautuneet suurien vesimäärien siirtämiseen sammutus- ja pelastustoiminnassa hankkimalla järeää letkukalustoa. Tällä kertaa sitä ei tarvittu sammutusveden kuljettamiseen, vaan kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseen jokapäiväisessä elämässä.
Yhtenä ratkaisevana tekijänä korvaus- ja ohituslinjojen rakentamisessa oli myös kaupungin tiheään rakennettu vesiasemaverkosto. Näillä ennakoivilla toimenpiteillä pystyttiin vesihuolto takaamaan.
Kotkan aluepelastuslaitos