Pelastustieto 4/2003 ilmestyi 23. toukokuuta. |
Perjantai-iltoina televisiossa pyörinyt ”Kova laji” on vaativa kisa, jossa pelastuslaitoksen, poliisin ja puolustusvoimien valioyksilöistä kootut joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan eri puolille maata rakennetuilla rankoilla radoilla. Osakilpailuja on kaikkiaan kymmenen. Pelastustieto oli seuraamassa viimeistä osakilpailua Turussa. Kannen kuvassa pelastuslaitoksen joukkue on siirtynyt soutuosuudella Aurajoella kilpailun kärkeen. Lopullinen paremmuusjärjestys selviää finaalissa, joka nähdään televisiossa perjantaina 23.5. Kuva: Risto K. Järvinen.
Pääkirjoitus |