Pelastustieto 2/2005
Vesa Parkko johtaa pelastusjohtajia
Suomen 22 pelastusjohtajaa perustivat oman yhdistyksen, Suomen pelastusjohtajat ry:n. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Vesa Parkko
ja hallitukseen lisäksi Erkki Hokkanen (vpj.), Olli-Pekka Ojanen, Martti Soudunsaari, Kari Koskela, Jouko Allinniemi sekä Jari Hyvärinen.
Vesa Parkko sanoo, että pelastusjohtajat ovat jo ensimmäisen aluelaitosvuoden aikana kokoontuneet,
koska on selkeä tarve vaihtaa mielipiteitä ja halutaan tiivistää myös alueiden välistä yhteistyötä.
Nyt aletaan myös saada tietoa siitä, miten toiminta on lähtenyt käyntiin, kun e aluelaitosten ensimmäiset tilinpäätökset valmistuvat.
- Viime vuonna kokoonnuimme neljä kertaa ja tällainen 22 hengen ryhmä on hyvä ja toimiva ja täysin hallittavissa oleva yhteisessä kokoontumisessa.
Parkon mukaan pelastusjohtajat halusivat nyt järjestäytyä, jotta pelastusjohtajat voisivat ottaa keskitetysti hallituksen ja
puheenjohtajan välityksellä kantaa pelastuslaitoksia ja yhteistyötahoja koskeviin asioihin.
Hallitus valitaan kalenterivuosiksi ja hallitus voi istua korkeintaan kaksi perättäistä vuotta.
Pelastusjohtajien tämän vuoden ykköstehtävä on laatia alueelliselle pelastustoimelle visio vuodelle 2015.
Tätä strategiatyötä on nyt aloitettu ja toukokuussa pelastusjohtajat kokoontuvat käsittelemään ja yksilöimään sitä,
millainen alueellisen pelastustoimen visio on ja millainen on se strategia, jolla asetettu tavoite voidaan saavuttaa.
- Jokainen pelastustoiminnan osa-alue otetaan strategiatyössä huomioon, Parkko sanoo.
Pelastusjohtajat pohtivat Oulussa kokoontuessaan alan tämän hetken tilannetta.
- Pelastustoiminnan henkilöstökysymys on juuri nyt yksi keskeisistä asioista.
Pelastustoimenhenkilöstön ikääntymisestä aiheutuva mahdollinen palvelutason aleneminen ja siihen liittyvä eläkekysymys
ja toisaalta alan työaikajärjestelyt. Myös ongelmat rekrytoinnissa ovat kiperiä, Parkko sanoo.
Hän painottaa myös pelastustoimen taistelua ns. reuna-alueiden vähenevistä nuorista.
- Me tarvitsemme jatkossakin vapaaehtoisia ja tulevaisuudesta on siksi pidettävä huolta,
että me pärjäisimme taistelussa nuorten sieluista muiden alojen kanssa.
Aluelaitoksen ensimmäinen vuosi sujui hänen mielestään hyvin. Tehty muutos on ollut iso.
- Kuntien väliset kustannusten jakokysymykset nousevat yhä vielä esille ja jatkossa ehkä enemmänkin.
Monissa kunnissa on vaikeuksia katsoa pelastustoimea alueellisesti. Pelastustoimen palvelut eivät kuntien kesken ole olleet tasapuoliset.
Siksi siitä aiheutuvat kustannuksetkin ovat olleet erilaisia eri kunnissa. On kuitenkin ymmärrettävä,
että kuntataloudessa eletään tiukoilla ja totuus on se, että pelastustoimen kustannukset ovat nousseet.
Aluelaitoksia luotaessa käytiin läpi pelastustoimen kustannuksia ja kyllähän monissa kunnissa oli vaikeuksia löytää kaikki pelastustoimeen
kuuluvat kustannukset. Kustannusnousu kun johtuu myös siitä, että kaikki pelastustoimeen liittyvät
kustannukset kirjataan taloudenpidossa nyt toimialan kustannuksiksi.
Suomen ensimmäiset pelastusjohtajat: 1. Tampereen aluepelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojanen, 2. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Piia Vähäsalo,
3. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jouko Allinniemi, 4. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pelastusjohtaja Boris Aarnio,
5. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Vänskä, 6. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Kari Koskela,
7. Satakunnan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Tähtinen,
8. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Heikki Paajanen, 9. Kainuun pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Anssi Parviainen,
10. Helsingin pelastuslaitoksen pelastuskomentaja Kari Lehtokangas,
11. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Keijo Rantanen, 12. Lapin pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Martti Soudunsaari, 13. Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Seppo Lokka,
14. Kymenlaakson pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Vesa Parkko, 15. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Erkki Hokkanen,
16. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jorma Parviainen, 17. Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Markku Mensala,
18. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jari Hyvärinen, 19. Pohjois-Savon pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jorma Westerholm,
20. Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Simo Kakkuri ja 21. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jari Sainio.
Lomalla ollut Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Esko Jokisaari puuttuu kuvasta.
Teksti: Esa Aalto
Kuva: Martti Holma
Edellinen - Seuraava
|