Pelastustieto 2/2005

Yli 30 vuotta
hätäpuheluiden vastaanottajana

Ylivieskalainen Tuomo Vähäkangas on yksi pisimmän hätäkeskuspäivystäjän uran tehneistä maassamme. Yli 30-vuotisen uran aikana tekniikka ja työvälineet ovat mullistuneet, mutta hätäpuhelun vastaanottajan tehtävä on yhä sama: toimittaa oikea apu nopeasti oikeaan paikkaan. Tuomo Vähäkankaan elämäntyö palkittiin Hätäkeskuslaitoksen PRO 112 - palkinnolla.

- Tärkeintä on rauhallisuus ja kärsivällisyys. Pitää pystyä kuvittelemaan mielessään se tilanne, josta hätäpuhelun tekijä soittaa, mutta koskaan ei saa mennä mukaan hätääntyneeseen mielentilaan, Tuomo Vähäkangas toteaa tyynesti vuosikymmenien kokemuksella.
- Lisäksi täytyy olla empaattinen ja sympaattinen.
Tuomo muistuttaa, että useimmille ihmisille hätänumeroon 112 soittaminen on ainutkertainen kokemus, jonka muistaa lopun elämäänsä.
- On todella tärkeää, millainen tunne ja mielikuva soittajalle jää siitä palvelusta, jota hän hätänumerosta saa. Osattiinko neuvoa, mitä kysyttiin, miten suhtauduttiin, kuinka kuunneltiin ja ennen kaikkea miten apua sitten saatiin.
Jokilaaksojen hätäkeskuksessa Ylivieskassa työskentelevä Tuomo Vähäkangas kertoo uransa alkaneen oikeastaan sattumalta.
- 1970-luvun alussa Pohjanmaan Telessä valmistettiin puhelinkeskusten laitteita, ja siinä yhteydessä tuli tehtäväksi myös paloasemalle tulevan valvontakeskuksen hälytyspöytä. Pöytä ja koko paikka tuntui minusta niin kiinnostavalta, että innostuin hakemaan hälytyspäivystäjäksi paloasemalle ja tässä sitä nyt ollaan. Uransa alkuajan Tuomo oli lähestulkoon ainoa miespuolinen ammattikuntansa edustaja Suomessa.

Maitolaiturista Virve-verkkoon
Kun aiemmin hälytyspäivystäjän piti tuntea pitäjien maitolaiturit ja tienhaarojen maamerkit osatakseen opastaa palokunnan tai sairasauton perille, on nyt apuna viimeisin tekniikka. Haasteita riittää silti.
Esimerkiksi yhä useampi hätäpuhelu soitetaan matkapuhelimesta, ja silloin tulee yhä useammin eteen myös tilanne, jossa soittaja ei osaa kertoa sijaintiaan. Hätäpuhelu voi tulla vaikka keskeltä metsää ja soittaja pystyy kertomaan vain, että ympärillä on puita. Enää ei onnettomuuspaikalta kiiruhdeta soittamaan lähimpään taloon tai kauppaan, missä isäntä tai myyjä osaa kertoa tarkan sijainnin vaan esimerkiksi autokolarista ilmoitetaan jostain tien päältä.
- Nykyisin kaikki Suomen tiet ja talot on nimetty ja numeroitu, eli osoite on olemassa eikä tarvitse suunnistaa postilaatikon tai halkopinon perusteella. Toisaalta alueet ovat laajentuneet ja eri kunnissa on samannimisiä katuja eli on muistettava kysyä tiedot todella tarkasti, Tuomo kuvaa.
- Meidän pitää myös kysyä hyvin tarkasti itse tapahtumasta, jotta osaamme lähettää juuri oikeanlaista apua paikalle. Lisäksi päivystäjän on osattava neuvoa jo puhelimessa hätäilmoituksen tekijää, jotta tämä voi aloittaa avun antamisen. Se edellyttää ensihoidon osaamista täällä päässä.
Paras palkinto työstä on Tuomon mukaan se, kun kuulee kentältä saaneensa oikean avun ajoissa perille.
- Joskus myös hälytyksen soittanut henkilö saattaa ottaa yhteyttä ja käydään vielä läpi tapahtumia. Joskus tulee kiitosta ja toisinaan sitten katsotaan, mitä olisi voitu tehdä paremmin.

Paineet paperille ja polkimiin
Hätäkeskuspäivystäjä kohtaa työssään koko elämän kirjon ja kuulee monenlaisia kohtaloita. Tuomo Vähäkangas kertoo oppineensa sulkemaan työasiat mielestä yhtä aikaa työpaikan oven kanssa. Ajatusten nollauksen viimeistelee liikunta pyöräilyn ja kävelyn muodossa. Parhaimpina vuosina on miehen matkamittariin kertynyt peräti 5 000 kilometriä kummallakin tyylillä.
Toinen rakas harrastus on kirjoittaminen. Sujuvakynäinen Tuomo tunnetaan erityisesti oman alan ammattilehtien pitkäaikaisena juttujen tekijänä.
- Kirjoittaessa tulee toisaalta työasiat mieleen, mutta samalla se myös tyhjentää ajatukset vuoron tapahtumista. Nykyisin ei perhekään enää käske lopettamaan jatkuvaa naputusta, kun uuden tietokoneen näppäimistö on niin hiljainen, mies hymyilee. Lukemattomissa artikkeleissa on samalla tallentunut myös merkittävä siivu maamme hätäkeskusjärjestelmän historiaa.
Äskettäin Tuomo Vähäkankaalle ojennettiin tunnustuksena pitkästä ja ansiokkaasta työstä hätäkeskustoiminnan hyväksi Hätäkeskuslaitoksen ensimmäinen PRO 112 -palkinto. Palkinnon myöntämisen perusteluiksi mainittiin myös luotettava ja inhimillinen työskentelytapa sekä lämminhenkinen suhtautuminen työtovereihin. Ensi vuonna hätäkeskustyön pioneeriksikin kutsuttu mies vaihtaa kuitenkin virkapuvun eläkepäivien asuun. Reilut 30 vuotta kolmivuorotyötä muuttuu 'tavallisen ihmisen elämäksi'.
- Vaimon kanssa on jo todettu, että se nyt sitten alkaa ihan uusi aika, kun mies on yöt kotona, Tuomo virnistää.