Pelastustieto 4/2005
Pääkirjoitus
Valistuksellako nujerretaan palokuolemat?
Onnettomuuksien ennaltaehkäisy on voimassa olevan pelastusalan lainsäädännön mukaan tärkeä ja keskeinen työ.
Pelastusviranomaisten tulisi tämän lähtökohdan perusteella pyrkiä jakamaan kansalaisille tietoa siitä,
miten jokainen meistä kykenisi ennalta parhaiten varautumaan erilaisiin uhkatilanteisiin.
Esimerkiksi mahdollinen tulipalo olisi saatava talttumaan mahdollisimman nopeasti,
sillä vain siten on parhaimmat edellytykset välttää syntymästä suuria vahinkoja, saatikka että tulipalon uhrina menetettäisiin ihmishenkiä.
Erilaisia paloturvallisuuteen liittyviä ratkaisuja on pohdittu paljon vuosien saatossa.
Automaattisia paloilmoitin ja - varoitinratkaisuja on syntynyt, muun muassa edelliseen lakiin kirjattiin palovaroitin pakolliseksi asuinkiinteistöihin.
Kaikesta huolimatta erityisesti ihmishenkiä menetetään vuosittain aivan liian paljon Suomessa syttyvissä tulipaloissa.
Nyt on sisäasiainministeriössä tartuttu todenteolla asiaan ja asetettu selkeäksi tavoitteeksi palokuolemien vähentäminen.
Vuonna 2012 pitäisi tulipaloissa kuolla enää 30 suomalaista nykyisten noin sadan sijaan.
Miten tämä tavoite voitaisiin saavuttaa? Ennaltaehkäisytyö, esimerkiksi kansalaisten valistaminen tulipalon vaaroista on varmasti yksi hyvä keino.
Vaikkapa tulevaisuuden aikuisten eli lasten opastaminen. Tässä lehdessä kerrotaan mm. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen koulukummiprojektista ja
lasten savusukellusradan sisältävästä valistusteltasta. Lahtelaisessa päiväkodissa puolestaan opiskelija kävi järjestämässä mm.
poistumisharjoituksen ja kertomassa, miten voi omilla toimillaan estää tulipaloa syttymästä. Lapset veivät tätä tietoa myös koteihin.
Keskuudessamme elää myös suuri joukko ihmisiä, jotka ovat ns. riskikäyttäytyjiä.
Alkoholi, tupakka ja puutteelliset asuinolosuhteet ovat yhtälö, jonka seurauksena syntyy liian monta tulipaloa, joissa myös ihmisiä kuolee.
Huonokuntoisissa asunnoissa myös erilaisista laitteista syttyvät tulipalot ovat suuri riski.
Tulipalokuolemien vähentämisessä olisikin tehtävä laajaa yhteistyötä. Yksinomaan pelastusviranomaisten voimin ei tavoitteita saavuteta,
vaan siihen tarvitaan myös muiden viranomaisten työtä. Esimerkiksi sosiaaliviranomaisten.
Pelastus- ja poliisiviranomaisten monin paikoin alkanut yhteistyö palontutkinnassa on hyvä asia.
Sen avulla saadaan varmasti myös kaivattuja työkaluja ennaltaehkäisytyöhön.
Toisaalta ennaltaehkäisytyön pitäisi varmasta saada myös keskeisempi asema palokuntien työssä.
Esimerkiksi niin, että se määritellään selkeästi palvelutasopäätöksessä ja että se on kirjattu myös päiväpalveluohjelmaan.
Tarvitaan myös lainsäädäntöä kehityksen kääntämiseksi myönteisempään suuntaan.
Tervetullut onkin siksi tupakkalakiin sisällytettävät paloturvallisuusvaatimukset.
Itsestään sammuva tupakka määrätään laissa New Yorkin mallin mukaisesti.
Myös alkusammutuskaluston kunnosta huolehtiminen on tärkeätä. Siksi esimerkiksi palopostien huoltaminen on hyvä huomioida myös lainsäädännössä.
PS. Kampin terminaali avautuu kesäkuussa. Turvallisuusratkaisut vaikuttavat aukottomilta, mutta terminaaliin ajavilta busseilta ei vaadita sprinklerijärjestelmää. YTV:stä todettiin pari vuotta sitten, että tätä vaaditaan. Toivottavasti yksikään bussi ei syty palamaan terminaalissa, mutta jos kuitenkin syttyy, niin toivottavasti turvaratkaisut ovat niin aukottomat kuin sanotaan.
Esa Aalto
Edellinen - Seuraava
|