uusilogoc (44K)ammattilehti (1K)

toiminta-ajatus
yhteystiedot
mediakortti
tilaus
osoitteenmuutos
palaute
arkisto
arkisto (1K)
ilmoituksia
linkkejä
palo- ja pelastustieto ry         
   english (5K) svenska (5K)
webmaster (1K)
tietovisa
etusivu

Pelastustieto 5/2005

Pääkirjoitus

Pelastusalan on pohdittava
valtiollistamisen merkitystä

Hallituksen asettama työryhmä pohtii kuntaministeri Hannes Mannisen johdolla kuntien tulevaa palvelurakennetta. Osana selvitystä on eräiden kuntien hoitamien tehtävien siirtäminen valtiolle ja yhtenä mukana on pelastustoimi. Kysymys on poliittisesta päätöksenteosta.
Pelastustoimessa valtiollistamiskeskustelulla on pitkät perinteet. Keskustelu ei päättynyt siihen, kun Pekka Myllyniemen selvitystyön jälkeen päätettiin lainsäädännöllä perustaa alueelliset pelastustoimet. Tosin, koko kuntien toimintaympäristö talouden osalta on muuttunut radikaalisti. Raha määrittelee nyt sen, miksi selvitystä tehdään ja pelastustoimi yhtenä osana on tässä keskustelussa mukana. Tämä tilanne sekä tehty suuri alueuudistus ovat varmasti laimentaneet pelastusalalla pahimpia intohimoja ja asiaan kyetään nyt suhtautumaan kiihkottomasti. Ja kuten pelastusjohtajien puheenjohtajakin sanoo: barrikadeille on tarpeetonta nyt nousta. Pelastustoimen kannalta voi olla surullinen siitä, että suurelle muutokselle ei annettu riittäviä mahdollisuuksia osoittaa, miten kuntien väliseen yhteistyöhön perustuva alueellinen pelastuslaitos voisi parhaimmillaan toimia. esauusi05 (29K) Menossa on vasta uuden järjestelmän toinen vuosi ja on hyvinkin todennäköistä, että puolentoista vuoden kuluttua pelastustoimi on valtion hoidossa. Mitä se sitten pelastustoimelle voisi tarkoittaa, jos näin tapahtuisi? Pelastusjohtajat katsovat, että uudistuksessa on tehtävä myös aluerakenteisiin ja joihinkin toiminnallisiinkin asioihin radikaaleja uudistuksia. Nyt onkin pelastusalan itsensä ryhdyttävä toden teolla keskustelemaan siitä, mikä merkitys valtioisännällä olisi. Mitä kielteistä tai mitä myönteistä siinä voisi olla? Ilman asiallisia argumentteja vastustaminen tai hyväksyminen ei ole alallekaan hyväksi. Etelä-Suomen lääninhallitus on selvittänyt Helsingin pelastuslaitoksen toimintavalmiuden ja selvitys osoitti, että pääkaupungin pelastuslaitos on huonossa jamassa. Riskit ovat isot ja kasvavat vain, mutta pelastuslaitoksen valmiudet jatkuvasti heikkenevät. Nyt on kiire Helsingin päättäjillä tarttua asiaan. Seilaako iso laiva liiaksi tuurillaan ja onko kansalaisten turvallisuus pahasti vaarassa? Onko pääkaupungilla varaa hoitaa pelastuslaitoksensa kuntoon vai toisiko mahdollinen valtiollistaminen asiaan helpotuksen?


Esa Aalto

Edellinen - Seuraava