uusilogoc (44K)ammattilehti (1K)

toiminta-ajatus
yhteystiedot
mediakortti
tilaus
osoitteenmuutos
palaute
arkisto
arkisto (1K)
ilmoituksia
linkkejä
palo- ja pelastustieto ry         
   english (5K) svenska (5K)
webmaster (1K)
tietovisa
etusivu

Pelastustieto 1/2006

Helsingin perinnettä
halutaan nyt jatkaa

Vakinaisten palokuntien ensimmäinen Suomen mestaruuskisa omalla ammattialueella nähtiin kesällä 2003 Helsingissä. Viisikymmentä vuotta oli kisattu vain vapaaehtoisten palokuntien ja teollisuuspalokuntien sarjassa. Ajatus kisoista heräsi Tapiola-yhtiön edustajien Martti Soudunsaaren, Raine Dahlqvistin, Helsingin Pelastuskoulun rehtorin Matti Waitisen ja allekirjoittaneen keskusteluissa vuonna 2002.
Kun Waitisen Matti haastoi parilla Pelastuskoulun oppilasjoukkueella Pelastusopiston, olivat ammattilaisten ensimmäiset joukkueet koossa. Sitten olikin jo melkoinen jää murrettavana loppujen 4 joukkueen saamisessa mukaan. Mitään perinnettä ei ollut. Palokuntien SM:lla oli viidenkymmenen vuoden perinteet JEHU-maljan nimellä. Jäätä oli toki myöskin vapaaehtoisten puolella, katsottiin uuden sarjan vievän liikaa huomiota JEHUlta.
tapiola (88K) Siitä sitten lähdettiin vain tulta päin Matin kanssa ja saatiin joukkueet Lahden, Kotkan ja Kuopion aluepelastuslaitoksilta. Helsingin pelastuslaitoksenkin joukkue hyväksyttiin mukaan, kun varmistettiin huolellisesti kilpailusalaisuus joukkueen suuntaan.
Alusta lähtien oli periaatteena, että ammattilaisilla on ihan oma kisansa ja se keskittyy taidon mittaamiseen. Kenttätuomareiksi saatiin Pelastuskoulun paloesimieskurssi vanhempi opettaja Tuomo Linjalan johdolla.
Vakinaisten sarjan nimeksi otettiin TAPIOLA-pysti, kun Tapiola-vakuuutusyhtiö tuli sarjan sponsoriksi. Matti löysi historiallisen vanhan raskaan suihkuputken, josta kunnostettiin upea pysti laattoineen. Kilpailulautakunnan puheenjohtaja Ahti Kärki tuki hyvin järjestelyjä aikaansaaden tarvittavat kilpailusääntöjen muutokset.
Silloinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki seurasi vakinaisten palomiesten kilpailua Helsingin jäähallissa. Kilpailujoukkueet olivat vahvuudeltaan 1+3. Taidollinen tehtävä liittyi vaarallisten aineiden onnettomuuteen. Kaikki joukkueet selvisivät mainiosti ja voitosta tuli kireä taistelu. Vain pisteen erolla Suomen Mestariksi suoriutui Helsingin Pelastuslaitoksen joukkue, paloesimies Markku Sainion johdolla. Kuopion aluepelastuslaitos tuli toiseksi.
Pilotti oli onnistunut ja hämmästys oli melkoinen, kun seuraavina vuosina 2004 Jämsänkoskella ja 2005 Haminassa ei Tapiola-pystiä järjestetty. Ilmeisesti vika oli 2004 järjestelypsykologiassa, kun kisojen järjestelykoneisto leimautui vain vapaaehtoisiksi. Haminan kisaa ei saatu kun pelastusjohtajat eivät olleet kiireissään sisäistäneet kisan merkitystä ja tuki sarjalle puuttui.
Nyt vuonna 2006 Pelastusopiston rehtori Reijo Tolppi on ottanut kiitettävästi tehtäväkseen järjestää vakinaisten sarjan Kuopiossa lauantaina 13.05. Tehkäämme kisoista ikimuistettava Kuopion keväisessä keskustassa!

Teksti: Ilkka Kianto
toimitusjohtaja
Helsingin Pelastusliitto

Edellinen - Seuraava