uusilogoc (44K)ammattilehti (1K)

toiminta-ajatus
yhteystiedot
mediakortti
tilaus
osoitteenmuutos
palaute
arkisto
arkisto (1K)
ilmoituksia
linkkejä
palo- ja pelastustieto ry         
   english (5K) svenska (5K)
webmaster (1K)
tietovisa
etusivu

Pelastustieto 5/2006

Pääkirjoitus

Nuorissa on tulevaisuus
- myös palokuntaharrastuksessa

Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan. Tässä lehdessä kerrotaan aktiivisesta palokuntanuorisotoiminnasta, jonka elinvoimaisuus on elinehto myös tälle alalle. Palokuntatoiminnan tulevaisuuden turvaaminen on yksi keskeisistä tulevaisuuden haasteista. Palokuntaharrastus taistelee nuorten sieluista monien muiden harrastusmuotojen kanssa, ja siksi olisi kyettävä pitämään huolta, kuten nykyään tavataan sanoa, myös sen "seksikkyydestä". Eli että palokuntaharrastuksen pitäisi olla niin vahvasti mieliä kiehtovaa, että sen piiriin hakeutuisi runsaasti nousevaa polvea.

Nuoret tarvitsevat tekemistä, ja mieluimmin konkreettista tekemistä. Palokuntaharrastus on mitä suurimmassa määrin juuri sellaista, ja siksi sillä voisi olla hyvät mahdollisuudet pärjätä eri harrastusmuotojen välisessä "taistelussa" nuorista kansalaisista.

Tarvitaan kuitenkin myös "tulisieluisia" ohjaajia, jotka ovat järjestämässä tällaista aktioivista toimintaa. On syytä antaa erityistunnutustus heille, jotka jaksavat olla vetäjinä. Heitä tarvittaisiin myös lisää.

Tänä vuonna vietetään palokuntien järjestötoiminnan 100-vuotisjuhlavuotta. Palokuntien historia kertoo paitsi halusta turvata lähiympäristön turvallisuus erityisesti tulta vastaan, myös laaja-alaisesta harrastustoiminnasta, johon myös kulttuuriset arvot ovat voimakkaasti kytkeytyneet. Palokuntaharrastuksella on historian saatossa ollut myös keskeinen merkitys kansalaisten sivistämistyössä.

Heinäkuun alussa yli 3 000 palokuntanuorta meiltä ja muualta kokoontuvat joka neljäs vuosi järjestettävälle valtakunnalliselle palokuntanuorten leirille. Sellaiset tilaisuudet ovat yhdessä tekemisen riemuhetkiä ja myös sosiaalisten taitojen mimtä parhainta opettelukenttää. esauusi05 (29K) Unohtamatta tietenkään palokuntien perusasioiden huomioimista. Rovaniemellä viilettää varmasti moni tulevaisuuden palomies tai - nainen, sillä perinteisesti miehiselle alalle tarvitaan myös paljon uusia naisia.

P.S. Kirkkojen paloturvallisuus nousi jälleen voimakkaasti esille, kun Porvoon kultuurihistoriallisestikin arvokas tuomiokirkko joutui tuhopolton kohteeksi. Seurakunnissa olisi nyt otettava tarkan pohdinnan alle oman tärkeän kirkkorakennuksen turvallisuusasiat, mutta nyt jos koskaan olisi myös paloviranomaisilla tilaisuus puuttua ja huomauttaa asiasta. Maaperä on nyt otollinen.

Esa Aalto

Edellinen - Seuraava