Pelastustieto 7/2006
Pääkirjoitus
Kädenojennus pelastusalalle
Sisäministeri Kari Rajamäen asettama pelastushenkilöstön työssä jaksamista ja pelastuslaitosten toimintakyvyn turvaamista selvitellyt
Markku Haikon johtama työryhmä sai tämän vuoden alussa työnsä päätökseen.
Työryhmä listasi asioita, joita on tarpeellista ryhtyä selvittämään ja kehittämään, jotta alan ikääntymiskehitys ei tuottaisi ikäviä yllätyksiä.
Muutoinkin nähtiin välttämättömäksi alkaa kehittää pelastusalan työ- ja toimintatapoja.
Eniten esille nousi työryhmän edustajien välillä vallinnut ristiriita palomiesten eläkeiästä
ja se elääkin nyt omaa elämäänsä riippumatta työryhmän muista toteamista kehittämistarpeista.
Niiden eteenpäinviemisen välttämättömyyden ovat varmasti tunnustaneet kaikki.
Toisaalta nyt käynnistettävästä työstä voi parhaimmillaan löytyä myös hyviä perusteluita eläkeikäkysymykseen käsittelyyn.
Sisäministeriön pelastusosaston johdolla on kehittämistyö jaettu viiteen osahankkeeseen,
joihin aletaan nyt hakea päätoimisia työntekijöitä. Vuoden 2009 loppuun kestävä projekti poikii toivottavasti
paljon hyödyllisiä asioita pelastusalalle, joiden avulla kolme vuotta alueellisessa järjestelmässä ollutta pelastustointa voidaan entistä
paremmin kehittää ja tuottaa sille hyödyllisiä uusia toimintatapoja tulevaisuutta varten.
Hankkeessa mukana olevat tahot halutaan sitouttaa kunnolla ja tähän eräs keino on tehdä yhteistyösopimus.
Pakkoa ei ole kenellekään, mutta sen toivotaan olevan velvoitteena viedä yksituumaisesti hanketta eteenpäin.
Pelastusala on saamassa melkoisen kädenojennuksen toimintojensa kehittämiseksi. Sellaisena tällainen hanke on nähtävä.
Erityisen tärkeää onkin juuri sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen ja kaikkien aluelaitosten vankka sitoutuminen hankkeeseen.
Se edellyttää kaikilta varmasti myös jonkinlaisia taloudellisia panoksia, joihin pitäisi olla valmis.
Pelastuslaitosten omistajan eli kuntien voimakkaampi rooli on tervetullutta. Tätä edesauttaa varmasti omistajapolitiikan terävöittäminen,
josta esimerkkejä on nähtävissä vielä kuluvan syksyn aikana,
kun Suomen Kuntaliiton johdolla tullaan käsittelemään omassa tilaisuudessa pelastustoimen tulevaisuuden keskeisiä kysymyksiä.
Esa Aalto
Edellinen - Seuraava
|