Pelastustieto 10/2007
Suojaparin vaatimuksia höllennettiin uudessa pelastussukellusohjeessa
Uusi pelastussukellusohje valmistuu pian. Sisäasiainministeriö on puheen-
johtaja Taito Vainion mukaan hieman muuttanut työryhmän esittämiä kelpoisuusvaatimuksia, koska ryhmään kuulunut Suomen Sopimuspalo-kuntien liitto jätti asiassa eriävän mielipiteen.
- Teimme kompromissin, jonka mukaan savusukelluksen suojaparin ei tarvitse täyttää ohjeen fyysistä toimintakykyä koskevia vaatimuksia silloin,
kun puhutaan asuinhuoneiston sammuttamisesta.
Muiden kohteiden, esimerkiksi teollisuuslaitosten sammutustöissä vaatimukset ovat yhtä tiukat.
Taito Vainio korostaa, että savusukellus pitää kaikkien kyetä tekemään turvallisesti.
- Vaatimukset eivät mielestäni ole korkeat ja ne perustuvat Työterveyslaitoksen tutkimuksiin, joissa on tutkittu kaikenlaisia pelastussukelluksia.
Myös kansainväliset tutkimukset antavat samanlaisia perusteita kelpoisuusvaatimuksiin.
Suojaparin kelpoisuusvaatimusten höllentämistä perustellaan Vainion mukaan tavallisen huoneistopalon selkeydellä ja suojaparin mahdollisesti konkretisoituvan tehtävän oletetulla kuormittavuudella.
- Suojaparille asetettu vaatimus on ollut tähän asti ehkä hivenen ylimitoitettu.
Vaatimus on kuitenkin, että suojapari kykenee käyttämään paineilmalaitteita ja pystyy pääsemään nopeasti hätätilanteeseen joutuneen savusukellusparin luokse.
Kysymys on kuitenkin tehtävästä,
joka tavallisesti pystytään hoitamaan asuinhuoneistossa nopeasti ja pienemmällä kuormituksella kuin raskas savusukellustehtävä.
Asuinhuoneisto on varsin selkeä kohde eikä siellä tavallisesti tule isoja yllätyksiä eteen, ei ole esimerkiksi kaasupulloja.
Vainio huomauttaa, että uusi ohje korostaa palokuntien yksikönjohtajan roolia.
- Hänen pitää päättää, voiko tehtävässä mukana olevia laittaa sisälle savusukeltajiksi.
Jos huoneistossa ei ole sisällä pelastettavia ihmisiä, tulisi tarkkaan harkita, komentaako miehiä lainkaan sisään, hän sanoo. Tämä riippuu tietenkin tilanteesta.
- Ministeriö ei voi antaa sellaista ohjetta, joka asettaisi pelastustoiminnassa mukana olevien työturvallisuuden uhatuksi, ei etenkään vapaaehtoisten.
Mielestäni pelastustehtävissä mukana olevien pitäisi lähtökohdaksi ottaa se, että tehtävä asettaa vaatimukset toiminnalle eikä henkilön fyysinen kunto.
Jokaisen tulisi pitää huolta kunnostaan siten, että kykenee vastaamaan työn fyysisiin haasteisiin.
Taito Vainio ei usko, että liian kovat kelpoisuusvaatimukset vähentävät vapaaehtoisten saatavuutta pelastustoimessa.
- Alan imagoon kuuluu paitsi se, että ollaan hyväkuntoisia myös se,
että tehtävät tehdään turvallisesti vaarantamatta omaa tai työparin terveyttä ja sellainen asenne pitäisi löytyä jokaiselta mukana olevalta,
niin vakinaiselta kuin vapaaehtoiselta.
Pelastustehtävää tekevän on tunnettava omat rajansa ja käytettävä turvallisia työtapoja kaikissa pelastustehtävissä.
Suomen Sopimuspalokuntien liiton toiminnanjohtajan
Isto Kujalan mielestä sukellusohjetta pohtineessa työryhmässä olisi pitänyt keskustella kelpoisuusvaatimusten väljentämisestä vastaamaan tätä päivää.
- Vaatimukset sukellustoiminnalle pitää olla, mutta nykyiset vaatimukset ovat liian kovat.
Jo nyt on paljon sellaisia, jotka eivät vaatimuksia täytä.
Teknisten välineitten hyväksikäyttöä työturvallisuudessa olisi pitänyt myös pohtia eikä tarkastella asiaa ainoastaan fyysisen kunnon vaatimusten kautta.
Pelkään, että meillä ei ole kohta enää savusukeltajia Suomessa.
- Ministeriön antamaa ohjetta pitää jokaisessa Suomen palokunnassa noudattaa,
tätä olen jo nyt asiasta kertoessani palokuntalaisille korostanut, Isto Kujala tähdentää.
Suojaparin vaatimusten höllentämistä hän ei pidä minkäänlaisena kompromissina.
Teksti: Esa Aalto
Edellinen - Seuraava
|