Pelastustieto 2/2007
Pääkirjoitus
Tekniikka ja työtavat avuksi työturvallisuuteen
Järvenpääläisen rivitaloasunnon asukas laittoi lokakuisena lauantai-iltapäivänä saunomisen jälkeen pyykkinsä kuivumaan sähkökiukaan yläpuolella
oleville naruille. Kuumuus katkaisi narun ja pyykit rojahtivat kiukaan kuumien vastusten päälle ja syttyivät tuleen.
Asukas oli tässä vaiheessa poistunut kodistaan. Naapurit hälyttivät paikalle palokunnan, kun savua alkoi tupruta huippuimurista.
Peruslähtönä hälytetyistä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköistä ensimmäisenä saapuivat Järvenpään vakinainen
ja sen jälkeen sopimuspalokunnan yksikkö. Pian näiden jälkeen paikalle saapui myös Tuusulan vakinainen yksikkö.
Rivitalohuoneiston saunapalon sammuttamisesta olisi voinut yhtä hyvin tulla myös peruslähdön mukainen perustehtävä,
ellei rivitalossa olisi ollut ns. varttikatetta ja ellei palo-osastointi talossa olisi ollut nykynäkemyksen mukaan puutteellinen
ja ellei VIRVE-radion viestiliikenteessä olisi ollut ongelmia. Tai sitten yksiköt vain olivat liian nopeita, kuten
pelastuspäällikkö Tapio Hietaniemi asian ilmaisi.
Joka tapauksessa mineriitti tai ns. varttikate ei antanut ilmi itseään riittävän ajoissa,
vaan yksi palomies romahti katon läpi loukkaantuen vakavasti.
Sisäasiainministeriön asettama tutkijaryhmä kävi seikkaperäisesti läpi
työtapaturmaan johtaneita syitä ja esimerkiksi kattotyöskentely ja sen välttämättömyys on noussut keskeisesti esille.
On hyvä, että palokuntien toimintatapoja mietitään uudelleen,
jos sillä voidaan parantaa työturvallisuutta.
Kaikkea ei tarvitse tehdä niin kuin on aina tehty, mutta varmastikaan katoilla tehtäviltä sammutustöiltä ei voida kokonaan välttyä jatkossakaan.
Sen sijaan merkittävämpää olisi saada uusi viestiliikennekalusto sellaiseksi,
että se omalta osaltaan antaisi palomiehille parhaan mahdollisen työturvallisuuden.
Viestiliikenteen mahdollisimman hyvä kulku ja toimivuus on elintärkeä hektisessä pelastustehtävässä.
Siksi tuntuukin hieman onnettomalle, että palomiehet ovat tässä tilanteessa kaupallisten toimijoiden armoilla
ja joutuvat odottamaan ulkomaisten työtoveriensa lisääntyvää viestiliikennevälineen käyttöä, jotta tuotantomäärät kasvaisivat,
laitteen kehitystyö aktivoitusi ja hinnat laskisivat.
Esa Aalto
Edellinen - Seuraava
|