uusilogoc (44K)ammattilehti (1K)

toiminta-ajatus
yhteystiedot
mediakortti
tilaus
osoitteenmuutos
palaute
arkisto
arkisto (1K)
ilmoituksia
linkkejä
palo- ja pelastustieto ry         
   english (5K) svenska (5K)
webmaster (1K)
tietovisa
etusivu

Pelastustieto 5/2007

VIRVEn rahoitusta esitetään valtion budjettiin jo ensi vuonna

Viranomaisradioverkon tulevaisuutta selvittänyt työryhmä ehdottaa verkon ylläpidon rahoittamista vuoden 2008 alusta lähtien valtion talousarviosta sisäasiainministeriön pääluokasta. Tällä menettelyllä luovuttaisiin verkon ylläpidon rahoittamisesta käyttömaksuilla ja erillisratkaisuista, joilla yhtiölle myönnetään vuosittain alijäämätukea.

- VIRVEn käytön kannalta päätös olisi merkittävä. Käyttäjille, kuten pelastustoimelle jäisi radiolaiteinvestointien rahoittaminen, pelastusylijohtaja Pentti Partanen sanoo.
virve (146K) Käyttömaksuja varten pitäisi pelastusylijohtaja Partasen mukaan varata ensi vuoden talousarvioon runsaat 20 miljoonaa euroa.
Vuoden 2007 osalta työryhmä ehdottaa, että VIRVEn käyttömaksutasona pidetään vuoden 2006 käyttömaksuja. Tarvittavat määrärahat esitetään puuttuvilta osin syksyn 2007 lisätalousarvioon.
Viranomaisradioverkon keskeisiä käyttäjiä ovat pelastustoimi, poliisi, puolustusvoimat, rajavartiolaitos, sosiaali- ja terveystoimi sekä hätäkeskuslaitos. Työryhmän tekemän selvityksen mukaan käyttäjäorganisaatiot pitävät VIRVE-verkkoa välttämättömänä tai ainakin tarpeellisena ja sen peruspalveluja pääosin riittävinä. Puhekäytön ja muiden peruspalvelujen osalta VIRVE:lle ei ole vaadittavat ominaisuudet sisältävää vaihtoehtoa. Käyttäjäorganisaatioilla on toiveita radioverkon palvelujen monipuolistamiseksi. Erityisesti toivotaan datapalvelujen lisäämistä. Uusi teknologia antaisi siihen mahdollisuuksia. Jossakin määrin se on mahdollista kustannuksia merkittävästi lisäämättä. Sen sijaan monipuolisten laajakaistaisten datapalvelujen lisääminen viranomaisradioverkkoon ei ole taloudellisesti perusteltua. Niistä kiinnostuneet viranomaiset voisivat tulevaisuudessa hankkia ne kaupallisilta toimijoilta.

Käyttäjämäärät eivät kasva
Työryhmän tekemän selvityksen mukaan päätelaitteiden määrä ei tulle lisääntymään merkittävästi yli 30 000 laitteen. Verkon nykyisestä 28 500 päätelaitteesta 46 % on kunnallisten pelastus-, terveys- ja sosiaaliviranomaisten sekä niille palveluja tuottavien käytössä.
Tarkoituksena on ollut, että verkon ylläpidosta ja sen käytettävyyden edellyttämistä perusinvestoinneista aiheutuvat kustannukset olisi katettu käyttäjiltä perittävillä päätelaitekohtaisilla käyttömaksuilla. Käyttömaksut määritettiin rakentamisvaiheessa arvioidun 50 000 päätelaitteen pohjalta. Koska päätelaitteiden määrä on jäänyt arvioitua alhaisemmaksi, käyttömaksutulot eivät ole kattaneet kaikkia verkon ylläpidosta aiheutuneita kustannuksia. Valtio on osoittanut vuosittain Suomen Erillisverkot Oy:lle alijäämätukea käyttökulujen kattamiseksi.
Sisäasiainministeriö valmistelee viranomaisradioverkon talouden ja ylläpidon perusteita koskevaa ratkaisua työryhmän esitysten pohjalta niin, että päätökset voidaan tehdä vuoden 2008 talousarvion valmistelun yhteydessä.
VIRVEn rahoitusta pohti työryhmä, jossa olivat edustettuina kaikki keskeiset viranomaiset, muiden muassa sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö.
Pelastusjohtajien puheenjohtaja Seppo Lokka sanoo esityksen olevan juuri sellainen, mitä pelastustoimi on jo pidempään ajanut. Tilanne näyttää siis erittäin hyvälle.
Suomen Erillisverkot Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Manni sanoo esitetyssä muodossaan VIRVEn rahoituksen selkiytyvän eikä käyttömaksuja tarvitsisi enää rahoittaa lisätalousarvioiden avulla. - Näyttää varsin selvältä, että käyttäjien määrä ei enää nykytasosta juurikaan lisäänny.

Tiedonsammutin
Suomen Erillisverkot Oy tuottaa viranomaisille yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen tietoverkko- ja tietojärjestelmäpalveluja.
Sisäasiainministeriöön alaisuuteen kuuluva valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jossa työskentelee 70 henkilöä ja liikevaihto on 24,2 miljoonaa euroa.
Suora budjettituki viranomaisradioverkolle oli viime vuonna runsaat 7 miljoonaa euroa. VIRVE-verkon liiketoimintatappio Suomen Erillisverkot Oy:lle on noin 2 miljoonaa euroa vuodessa.
Perusliittymän hinta on 30,50 euroa kuukaudessa ja hinta sisältää kaikki VIRVE-verkon sisäiset puhelut. Valtion investointi verkkoon on yhteensä 150 miljoonaa euroa.
VIRVEä rakennettaessa hyödynnettiin olemassa olevaa infrastruktuuria, kuten tukiasemia, keskustiloja ja siirtoyhteyksiä.
VIRVEn käyttömenoista tietojärjestelmien ylläpito sekä tukiasemien, keskustilojen ja siirtoyhteyksien vuokrat muodostavat 85 % ja henkilöstökulut noin 10 %.
VIRVE oli ensimmäinen maanlaajuinen monniviranomaisradioverkko, joka perustuu TETRA-standardiin. Hollannissa ja Belgiassa toimivat laajat verkot, Ruotsi rakentaa parhaillaan omaansa, samoin Viro ja Unkari. Saksa on tehnyt päätöksen rakentamisesta, josta tulee maailman laajin verkko, arvioitu käyttäjämäärä 300 000. Myös Norjaan tulee vastaavanlainen moniviranomaisverkko. Maailmassa on yhteensä 130 TETRA-verkkoa, joista suurin osa on yhden viranomaisen käytössä.


Teksti ja kuva: Esa Aalto

Edellinen - Seuraava