uusilogoc (44K)ammattilehti (1K)

toiminta-ajatus
yhteystiedot
mediakortti
tilaus
osoitteenmuutos
palaute
arkisto
arkisto (1K)
ilmoituksia
linkkejä
palo- ja pelastustieto ry         
   english (5K) svenska (5K)
webmaster (1K)
tietovisa
etusivu

Pelastustieto 5/2008

Pääkirjoitus

Kuntapäättäjille oppia alueelliseen ajatteluun

Pelastustoimen alueellistamisen ensimmäisistä vuosista tehty tutkimus osoittaa, että kuntien väliseen alueelliseen yhteistyöhön perustuva pelastuslaitos on ollut toimiva ratkaisu. Tutkimuksessa kävi kuitenkin selvästi ilmi se, että kuntien edustajien, toiminnasta päättävien, keskuudessa erityisesti päätösvallan etääntymiseen ja kustannusten nousuun suhtaudutaan kielteisesti.

Kuten tutkimuksen tekijätkin toteavat; kuntien edustajat tarkastelevat pelastustoimea yhä oman kuntansa näkövinkkelistä, eivät alueellisesti. Sen pystyy inhimillisesti ajateltuna hyvin ymmärtämäänkin, sillä oman kunnan palvelutaso ja maksuosuus ovat päättäjiä lähimpinä.

Kuntien välisen yhteistoiminnan kehittämistä viedään voimalla eteenpäin valtioneuvoston käynnistämässä PARAS-hankkeessa. Pelastustoimen alueellistamista onkin luonnehdittu ensimmäiseksi esimerkiksi kuntien välisestä yhteistoiminnasta. Ehkä aika vankistaa oppimista alueellisen ajatteluun, vaikka se haasteellista onkin. Pelastustoimessa johtavilla viranhaltijoilla on mahdollisuus päättäjiään perehdyttää, sillä he ovat tutkimuksen perusteella hyvin omaksuneet toiminnan laajemman tarkastelun.

Syksyllä järjestetään kuntavaalit, joissa valtuustoihin valitaan jälleen neljäksi vuodeksi luottamushenkilöt. Kuntien välisestä yhteistoiminnasta voisi kuvitella tulevan jonkinlainen aihe vaalikeskusteluissa ja pelastustoimi voisi siinä hyvinkin tarjota itseään myönteiseksi esimerkiksi. Kerrottaisiin mitä on saavutettu neljän vuoden aikana.

Vaalien jälkeen valitaan myös luottamushenkilöt erilaisiin päätöksentekoelimiin, myös niihin jotka päättävät pelastuslaitosten toiminnasta. Toivoa sopii, että alueelliseen yhteistyöhön perustuva pelastustoimi nähtäisiin sellaisena kunnallisena avainalana, jonka päätöksentekoelimiin valitaan korkean tason edustus, eivätkä lautakuntapaikat olisi eräänlaisia jäännöspaikkoja.



PS. Samaan aikaan, kun Suomessa kesähelteisessä auringon paisteessa harjoiteltiin myrskyn aiheuttamaa tulvavahinkojen torjuntaa, taisteltiin oikeassa tilanteessa vain vajaan parin tuhannen kilometrin päässä. Keski- Euroopassa, mm. Saksassa rankkasateet aiheuttivat rajuja tulvia, joissa myös kuoli ihmisiä. Uudellamaalla harjoitellun kaltainen tilanne voi siis aivan hyvin olla totta myös täällä, noin parituhatta kilometriä pohjoisempana.

esa2008uusi (28K) Esa Aalto

Edellinen - Seuraava