Pelastustieto 7/2008
Pääkirjoitus I
Arvot antavat pohjan
positiiviselle työilmapiirille
Pelastustoimi on saanut uudet arvot. Kun aikaisempia eettisiä periaatteita oli kahdeksan, on arvot nyt tiivistetty kolmeen sanaan: Inhimillisesti, Ammatillisesti, Luotettavasti.
Arvoja valmisteltiin paitsi alan eri toimijoiden muodostamassa työryhmässä, niitä kyseltiin myös alan väeltä. Alkukartoitus tehtiin verkkokyselynä ja siinä peilattiin pelastusalan työntekijöiden käsityksiä siitä, mitkä ovat työn vahvuuksia ja kipukohtia. Kyselyn teemoja olivat mm. henkilöstön, kansalaisten ja yhteistyötahojen odotukset sekä minkä arvojen varassa pelastusalalla on menestytty. Myös omaa työyhteisöä pyydettiin arvioimaan. Erityisenä hyötynä arvojen odotetaan selkiyttävän yhteistä tapaa toimia. Arvokyselyyn kertyi vastauksia noin 300.
Arvojen jalkauttaminen maamme jokaiselle paloasemalle on nyt välttämätöntä, jotta nuo kolme sanaa eivät jää pelkästään sanoiksi tai kuolleiksi kirjaimiksi. Kuten Helsingin pelastuskomentaja evp. Rainer Alho aihetta käsittelevän seminaarin avaussanoissaan totesi: ”Koska arvot eivät ole käsin kosketeltavia, on arvo-ohjaus pelastustoimenkin yksilöihin nähden äärimmäisen vaativaa”.
Palomiehen imago on moneen kertaan tunnustettu erilaisissa kyselyissä erinomaiseksi. Se kielii siitä, että palomies päivittäisessä työssään toimii myös nyt laadittujen arvojen mukaisesti.
Arvojen mukaista toimintaa on myös antaa arvo toisille, kuten sanonta kuuluu: ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin”. Siinä onkin haastetta kerrakseen arvojen mukaiselle toiminnalle arkisessa aherruksessa. Toisen kunnioituksen ja ymmärtämisen tulee ulottua paitsi lähimpiin työtovereihin myös muihin alalla toimiviin. Sellaisessa arvojen mukaisessa toiminnassa vakinaisten ja vapaaehtoisten välisen yhteistyön ja suhteen pitää olla vain ja ainoastaan yhteen hiileen puhaltavaa.
Esa Aalto
Edellinen - Seuraava
|