Pelastustieto 7/2008
Pääkirjoitus II
VPK:t erikoistuivat yhdessä
Sopimuspalokuntien erikoistumisista tiettyihin tehtäviin on puhuttu jo pidempään. Uusien palokuntasopimusten myötä monin paikoin on lähdetty kehittämään hyvää toimintaa. Yksi tällaisista on Varsinais-Suomessa kahden VPK:n, Kaarinan ja Kuusiston, käynnistämä vesihuoltotoiminta. Se vapauttaa laitoksen resursseja muuhun ja koko aluelaitoksen alueelle ulottuvana kahden VPK:n työ hyödyttää koko laajaa pelastustoimen aluetta. Merkittävää on myös se, että kaksi VPK:ta tekee saumatonta yhteistyötä, ja erikoistumisen myötä pienempi Kuusiston VPK on saanut aktivoitua omaa toimintaansa. Vielä kun elpyneen toiminnan tueksi Kuusiston VPK saisi ajanmukaiset tilat ja pääsisi pois vanhan navetan alakerrasta.
PS. Poliisit avasivat oman valtakunnallisen museonsa. Toivottavasti ei tarvitse odottaa montaakaan vuotta, niin pelastusala saa oman valtakunnallisen museonsa.
Esa Aalto
Edellinen - Seuraava
|