Pelastustieto 9/2008

Vieraanamme: Sirpa Lusa

Tietoa palomiesten elinajanodotteesta

Työterveyslaitoksen tekemät tutkimukset perustuvat huolellisesti tehtyyn tutkimussuunnitelmaan, sekä sisäiseen että terveystietoja sisältävissä tutkimuksissa myös ulkoiseen riippumattomaan eettiseen arviointiin. Yleisesti hyväksytyn tutkimuskäytännön mukaisesti tulokset julkaistaan ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioinnin jälkeen. Työterveyslaitoksella ei ole tehty tutkimusta pelkästään palomiesten kuolleisuudesta eikä elinajanodotteesta. Alla esitetyt tutkimustulokset ja rekisteritiedot pohjautuvat laajempiin useita ammattiryhmiä sisältäviin aineistoihin; myös joihinkin muissa maissa tehtyihin tutkimuksiin viitataan.

Koska eri ammattiryhmien ikäjakaumat poikkeavat toisistaan, on ammattiryhmittäisessä kuolleisuustarkastelussa eri ammattiryhmille laskettu ikärakenteen vaikutuksen poistavat kuolleisuusluvut. Kuolleisuusluku kertoo sen, kuinka paljon ammattiryhmän kuolleisuus suhteellisesti poikkeaa vakioväestön kuolleisuudesta tietyllä ajanjaksolla. Ammattiryhmittäin kuolleisuutta kuvaava ikävakioitu kuolleisuusluku on indeksiluku. Vakioväestön kuolleisuutta ilmaistaan indeksiluvulla 100. Jos ammattiryhmän indeksi on yli sadan, se kertoo keskimääräistä korkeammasta kuolleisuudesta ja vastaavasti jos se jää alle sadan, ammattiryhmän kuolleisuus on keskimääräistä pienempi. Näihin lukuihin liittyy aina kuitenkin myös satunnaisvaihtelua. Mitä pienempi ammattiryhmä tai harvinaisempi kuolinsyy on kyseessä, sitä suurempi on satunnaisvirhe saaduissa tuloksissa. Suomalaisissa kuolleisuustarkasteluissa palomiesten osuus on niin pieni, että tuloksissa on ollut mukana paljon satunnaisuutta. Tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina, mutta ei tilastollisesti merkitsevinä.

Ammattiryhmittäisen tarkastelun mukaan palomies-ammattiryhmässä (sisältää palomiehet, palopäälliköt, piiritarkastajat ja palomestarit) kuolleisuusindeksi vuosina 1996-2000 (vuoden 1995 ammatin mukaan) oli 109, eli hieman keskimääräistä korkeampi. Tulos perustuu Tilastokeskuksen väestölaskennan pitkittäisaineistoon. Aineisto käsitti yhteensä 56 kuolemaa, joista 40 oli palomiehiä (kuolleisuusindeksi 115) 10 palomestaria tai piiritarkastajaa (kuolleisuusindeksi 115) ja 6 palopäällikköä (kuolleisuusindeksi 165).

Edellisellä 5-vuotisjaksolla vuosina 1991–1995 kuolleisuusindeksi oli jokaisessa em. pelastusalan ryhmässä alle keskimääräisen, vaihdellen välillä 55–60.

Kuolinsyiden osalta vuosina 1996–2000 kuolleisuusindeksi oli suurin itsemurhassa (153), joita oli 12 yhteensä 56 kuolemasta. Verenkiertoelinten sairauksien kuolleisuusindeksi oli 121 (21 kuolemaa).

Elinajanodotteet lasketaan tietyllä kaavalla ammattialakohtaisista kuolemanvaaraluvuista. Vuoden 1995 ammatin mukaan elinajanodote 25-vuotiaana koko palomiesryhmässä oli 51,2 vuotta eli yht. 76,2 vuotta, kun vastaava elinajanodote muilla työllisillä 25-vuotiaana oli 51,4 vuotta eli yht. 76,4 vuotta. Palopäälliköiden elinajanodote oli 72,9 vuotta, palomestarien ja piiritarkastajien 76,0 vuotta ja muiden palomiesryhmään kuuluvien 75,5 vuotta.

Edellisessä 5-vuotisjaksossa (1991–1995) koko palomiesryhmän elinajanodote oli 75,9 vuotta ja työllisillä yhteensä 74,1. Eli elinajanodote oli v. 1991–1995 palomiehillä 1,8 vuotta muita työllisiä pidempi, kun taas v. 1996–2000 palomiesten elinajanodote oli 0,2 vuotta muita työllisiä lyhyempi.

Poliisiammatissa vuonna 1996–2000 oli kuolleisuusindeksi 67 ja elinajanodote 77,9 vuotta, ja vastaavat luvut esimerkiksi tieliikennetyössä olivat 125 ja 75,6 vuotta.

Pelastushenkilöstön työkyvyn edistämistoimien pohjaksi saadaan kattavampaa tietoa, kun yhdistetään eri lähteistä saatavia tietoja, esim. kuolleisuustietojen lisäksi työkyvyttömyyttä, sairaalapalvelujen käyttöä, tapaturmia yms. Kuntoutussäätiöllä ollaankin tekemässä lähitulevaisuudessa tilastoselvitys yhtäaikaisesti ammattiryhmittäisestä kuolleisuudesta, työkyvyttömyydestä ja kuntoutuspalvelujen käytöstä.

Sairaalapalvelujen kokonaiskäytössä yltävät yli keskimääräisen (100) ikävakioidun sairaalapalvelujen käyttöindeksin sekä palopäälliköt (146) että palomiehet (128). Palopäälliköillä on suurin sairaalapalvelujen käyttöindeksi (332) verenkiertoelinten sairauksien vuoksi. Palomiehillä vastaavasti 3. suurin (245) tuki- ja liikuntaelinsairauksissa ja yli keskimääräisen (159) ruuansulatuselinten sairauksissa sekä vammoissa/myrkytyksissä (150). (Kaila-Kangas ym. 1999)

Wagner ym. (2006) on julkaissut laajan tutkimuksen Hampurin palomiehistä. Siinä todettiin 30-vuotiaan palomiehen elinajanodotteeksi 45,3 (75,3) vuotta, kun muiden samanikäisten saksalaisten miesten eliniänodote oli 42,9 (72,9) vuotta. Palomiesten on todettu elävän muuta väestöä pidempään myös 12 muussa tutkimuksessa, jotka oli tehty USA:ssa, Kanadassa, Australiassa ja eräissä Euroopan maissa (mm. Ruotsissa ja Tanskassa).

Hampurissa tehdyssä tutkimuksessa pääteltiin tulokseen vaikuttavan vahvasti ns. ”terve työntekijä” -vaikutuksen, millä tarkoitetaan sitä, että alalla tapahtuu vahvaa valikoitumista muun muassa rekrytointitestien ja työuran aikaisen tarkan terveysseurannan vuoksi. Tutkimuksessa todettiin kuolleisuuden lisääntyvän operatiivisen työn osuuden kasvaessa. Alalla ammatillisesti korkeammassa asemassa olevilla kuolleisuus oli vähäisempää. Ennenaikaisesti eläköityneillä palomiehillä kuolleisuus lisääntyi. Tämän arveltiin johtuvan eläkkeelle siirtyneiden korkeammasta sairastavuudesta, johon työtehtäviin liittyvät vaaratekijät olivat voineet vaikuttaa.

Yleisistä alhaisista kuolleisuusluvuista huolimatta palo- ja pelastusalalla on joitakin erityisiä palomiesten kuolleisuuteen liittyviä tekijöitä. USA:ssa on todettu muun muassa, että aktiivista operatiivista työtä tekevillä palomiehillä oli moninkertainen riski kuolla sydänperäisiin äkkikuolemiin sammutustehtävien aikana, liikuntaharjoittelun aikana ja hälytykseen lähdettäessä (Kales ym. 2003). Äskettäin on myös Kansainvälisen Syöväntutkimuslaitoksen (WHO:n International Agency for Research on Cancer) asiantuntijaryhmä luokitellut palomiesten työn mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi työksi. Tieteellinen näyttö on kuitenkin rajallista. Tutkimuksissa riskit olivat johdonmukaisimmin kohonneita kivessyövän, eturauhassyövän ja non-Hodgkinin lymfooman (imukudossyövän) kohdalla (Straif ym. 2007). Suomessa tähän mennessä tehdyissä selvityksissä palomiehillä on ollut syöpiä keskimääräistä vähemmän (Pukkala 2008).

Pelastusalalla, niinkuin muillakin aloilla, tarvitaan kokonaisvaltaisia työturvallisuuden, työterveyden ja työhyvinvoinnin kehittämistoimia. Toimintaa tulisi ensisijaisesti suunnata työn sujumista haittaaviin tekijöihin ja siten myös työkyvyttömyyden ehkäisyyn. Toimia suunniteltaessa tapaturma-, työkyvyttömyys- ym. tilastot ovat hyvänä apuna. Näistä asioita tullaan kirjoittamaan pelastusalan lehdissä lähiaikoina.

Lähteet:
Helanto J. Henkilökohtainen tiedonanto, Tilastokeskus, 2007.
Kaila-Kangas L, Notkola V, Mutanen P ym. Sairaalapalvelujen käyttö ammattiryhmittäin Suomessa vuonna 1996. TTL, Stakes, Tilastokeskus, Helsinki 1999.
Kales SN, Soteriades ES ym. Fire-fighters and on-duty deaths from coronary heart disease: a case control study. Environmental Health 2003,2:14.
Notkola V, Savela S. Ammattiryhmittäinen kuolleisuus Suomessa 1991-1995. TTL, Tilastokeskus, Helsinki 1998.
Pensola T, Ahonen H, Notkola V: Ammatit ja kuolleisuus. Työllisten ja työttömien ammattiryhmittäinen kuolleisuus 1996-2000. http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/tau.html.
Pukkala E. Cancer risk by social class and occupation. A survey of 109,000 cancer cases among Finns of working age. Contributions to epidemiology and biostatistics, vol. 7, Karger, Basel 1995.
Pukkala E. Henkilökohtainen tiedonanto, 2008.
Straif K, Baan R, Grosse Y ym. Carcinogenicity of shift-work, painting, and fire-fighting. Lancet 2007, 8:1065-1066.
Wagner NL, Berger J ym. Mortality and life expectancy of professional fire fighters in Hamburg, Germany: a cohort study 1950-2000. Environmental Health: A global access science source 2006, 5:27.