Pelastustieto 1/2009

Keskustelua

Työaika vaikuttaa työssä jaksamiseen

Työvuorojärjestelmätutkimukset
Vuorotyön vaikutuksista työntekijöiden hyvinvointiin on runsaasti varsinkin englanninkielistä tutkittua tietoa. Viime vuosina on Suomessa Työterveyslaitos kiinnittänyt huomiota tähän työelämän osa-alueeseen ja julkaissut sekä pienimuotoisia tutkimusraportteja että asiaa käsittelevää kirjallisuutta.

Näiden tutkimusten mukaan työntekijöiden henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat vuorotyöhön sopeutumiseen. Yhtenä tärkeänä tekijänä on ikä. Vanhimmilla työntekijöillä on todettu pitkiä vuoroja sisältävissä vuorojärjestelmissä eniten unihäiriöitä ja väsymystä ja on viitteitä siitä, että erityisesti vanhemmat työntekijät hyötyisivät lyhyemmistä vuoroista. Pitkä työvuoro ei sovellu henkisesti tai ruumiillisesti kuormittaviin eikä vaarallisiin töihin. Tällaisia töitä ovat kuljetustyö, julkiseen turvallisuuteen liittyvät työt ja yksitoikkoiset sekä erityistä tarkkaavaisuutta vaativat työt. Mielestäni niin pelastajan, poliisin kuin hätäkeskuspäivystäjän työ täyttää kursivoidun tekstin määritelmät. Turvallisin työvuoron pituus on 6–9 tuntia ja 12 tunnin työvuoroissa suoriutuminen on yleensä heikompaa väsymyksen kasvaessa enemmän 8 tunnin vuoroon verrattuna.

Esimerkkeinä tutkimuksista, joissa on hyvillä, objektiivisilla menetelmillä tutkittu 12 tunnin työvuorojen vaikutuksia valppauteen ja työssä suoriutumiseen, ovat Yhdysvaltojen työterveyslaitoksen (NIOSH) tekemät seurantatutkimukset. Tutkimuksen tuloksena todettiin, että seitsemän kuukautta 12 tunnin vuorojärjestelmään siirtymisen jälkeen työntekijät olivat omasta mielestään väsyneempiä kuin aiemmin ja heidän reaktioaikansa sekä laskemiskykyä mittaava suoriutumisensa työvuoroissa heikkeni. Kolmen tai neljän peräkkäisen 12 tunnin vuoron jälkeen muodostui noin tunnin univaje aiempaan järjestelmään verrattuna.

Hätäkeskuslaitoksessa tehtiin usean vuoden ajan töitä keskimäärin kahdeksan tunnin työvuoroissa, mutta osassa hätäkeskuksia siirryttiin parisen vuotta sitten työntekijöiden vaatimuksesta kahdentoista tunnin työvuoroihin. Perusteluna oli, että työssä jaksaminen lisääntyy, koska työvuorojen välille saadaan pidemmät lepoajat. Viime vuoden sairauspoissaolojen valossa tällaista tervehdyttävää vaikutusta vuorojen pidentämisellä ei ole ollut, ja osassa keskuksia onkin palattu muutaman kuukauden kestäneen kokeilun jälkeen takaisin 12 tuntia lyhyempiin työvuoroihin.

Turvallisuuspalveluiden kysynnän ajoittuminen
Hätäkeskusjärjestelmästä otetun vuorokausikohtaisen ja tuntitarkkuisen tilaston perusteella voidaan tiivistetysti sanoa, että turvallisuuspalveluiden kysyntä ajoittuu kansalaisten hereillä- ja liikkeelläoloaikaan, jota juhlinta korostaa. Hiljaisinta aikaa ovat aamuyöt maanantaista perjantaihin ja vilkkaimpia viikonlopun iltayöt. Toiseksi vilkkainta aikaa ovat arkisin iltapäivätunnit.

Työssä jaksamisen kannalta työkuorman tulisi olla mahdollisimman tasainen, ettei syntyisi haitallista kuormittumista. Kuormittuminen voi ilmetä hyvin monenlaisina haitallisina seurauksina etenkin, kun työssä on suuri ja pitkäaikainen epäsuhta työn vaatimusten ja työntekijän suoritusedellytysten välillä (ali- ja ylikuormittavat tilanteet). Oikein mitoitettu työ ylläpitää ja edistää henkistä hyvinvointia. Virheellinen mitoitus ja työtapa taas haittaavat työntekoa ja voivat jopa olla esteenä henkiselle hyvinvoinnille. Jotta työ olisi terveellistä, sitä ei saa olla liikaa eikä liian vähän ihmisen suorituskykyyn nähden.

Vaikka pelastustehtävien osuus on 7–8 prosenttia hätäkeskusten eri viranomaisille välittämistä tehtävistä, niin niiden ajoittuminen noudattaa tarkasti niin hätäilmoitusten kuin muille viranomaisille välitettyjen tehtävien jakaantumista, koska monilla tehtävillä pelastusorganisaatiolla on keskeinen avustajan rooli.

Oheisessa graafisessa esityksessä Pronto–järjestelmän kaikki valtakunnassa 2007 kirjatut pelastustoimen tehtävät ja Pirkanmaan hätäkeskukseen tulleet hätäilmoitukset neljän kuukauden (elo-marraskuu 2007) ajalta. Tämän perusteella näyttäisi, että pelastustoimella on samantyyppiset haasteet työvoiman kohdentamisessa kuin hätäkeskuksilla, eikä siihen voida vastata suhteellisen tasavahvan miehityksen antamalla 24 tunnin vuorojärjestelmällä.

Työvoiman kohdentaminen kysyntää vastaavasti
Ennusteiden mukaan lähivuosina Suomea kohtaa työvoimapula. Työmarkkinoilta poistuvien suurten ikäluokkien tilalle ei ole tulossa vastaavaa määrää työntekijöitä ja julkinen sektori joutuu entistä kovempaan kilpailuun osaavasta työvoimasta. Toisaalta valtio työnantajana vähentää henkilöstöä tuottavuusohjelman kautta. Niukat resurssit tuleekin voida kohdentaa mahdollisimman hyvin hyödyntäen olemassa olevaa tietoa tehtävien jakaantumisesta ”normaalioloissa”.

Hätäkeskuskonseptia vuonna 1993 pohtineessa työryhmässä lähdettiin hätäkeskusten päivystyshenkilöstön mitoituksessa siitä, että kokonaisvahvuuteen tulee sisältyä 25–35 prosentin poistumavaraus vuosilomia, koulutusta sekä sairauslomia ja muita virkavapauksia silmällä pitäen, koska ulkopuolista sijaistusta ei silloisen käytössä olleen järjestelmän mukaisesti ole saatavissa. Pienissä keskuksissa poistumavaraus on suurempi kuin suurissa keskuksissa. Tämän periaatteen mukaisesti toiminta tulee järjestää niin, että 65–75 prosenttia päivystyshenkilöstöstä tekee kolmivuorotyötä vastaten perusmiehityksestä ja poistumavarauksesta, töissä oleva osa tekee kaksi- ja päivävuoroa työvoimapainotuksena iltapäivien ja viikonloppujen kysyntähuippuina.

Näitä kohdennusperiaatteita noudattaen Pirkanmaan hätäkeskuksessa sijoitetaan arkiöihin (maanantai–perjantai klo 01:00–07:00) vuoromestari ja 4–5 päivystäjää vuodenajasta riippuen. Tämän arkiyön vahvuuden vakioinnin ansiosta arki- ja viikonloppujen kiireajoille jää käytettäväksi vuoromestari ja 10–14 päivystäjää, jolloin työkuorma on suhteellisen vakio viikonpäivästä ja vuorokauden ajasta riippumatta. Hätäkeskustyön luonteesta johtuen hetkellisiltä kuormituspiikeiltä ei voida välttyä, mutta toisaalta niitä hiljaisempiakin hetkiä osuu työvuoron keskelle. Pirkanmaan hätäkeskuksessa on koko sen toiminta-ajan tehty päivystystyötä keskimäärin kahdeksan tunnin työvuoroissa.

Viime vuoden aikana Pirkanmaan hätäkeskuksessa vastattiin keskimäärin 92 prosenttiin hätäpuheluista alle kymmenessä sekunnissa ja alle viidessä sekunnissa keskimäärin 80 prosenttiin. Tulokset ovat hätäkeskusten keskinäisessä vertailussa huippuluokkaa. Kun samaan aikaan sairauslomat ja ylitöiden määrä ovat hätäkeskuksista pienimpiä, niin valittu linja näyttäisi olevan oikea. Eräänä merkittävänä seikkana myönteiseen kehitykseen on ollut toimivan yhteistyön löytyminen alueen toimijoiden kesken hätäkeskuksen aloitusaikaan verrattuna, ja sitä kautta hätäkeskuksessa mahdollisuus keskittyä oman työn kehittämiseen.

Periaatteiden soveltaminen pelastustoimeen
On yllättävää kuinka varovaisia pelastustoimen johdossa kannanotot lyhyempien työvuorojen puolesta ja työvoiman kohdentamisesta ovat olleet. Antaahan työturvallisuuslaki (mm. 25 § Työn kuormitustekijöiden välttäminen ja vähentäminen) työnantajalle merkittäviä velvoitteita työssä jaksamisen edistämiseen. Tiedetään, että vuorotyöhön liittyvät terveyshaitat, kuten unettomuus, päiväaikainen väsymys ja ruoansulatuselimistön oireet, ovat yleisiä ja ne vaikuttavat konkreettisesti koettuun terveyteen ja hyvinvointiin. Lisäksi erityisesti yötyötä sisältävän vuorotyön on todettu lisäävän sepelvaltimotaudin riskiä ja vaikuttavan lisääntymisterveyteen. Näin ollen tarpeetonta yötyön teettämistä on syytä välttää, vaikka työntekijät ansiotasoa korottaakseen mielellään sitä tekisivät.

Piristävän poikkeuksen tästä teki Kanta-Hämeen pelastusjohtaja Jouko Allinniemi haastattelussa (Pelastustieto 6/2008), joka oli tehty hänen jäädessään eläkkeelle. Allinniemen varovaiset pohdintansa olivat samansuuntaisia kuin omani ovat olleet, joten uskaltaudun hieman pohtimaan työvoiman kohdentamista myös pelastustoimessa. Tukea näille pohdinnoille tulee myös ministeriön selvityksestä, josta osa julkaistiin marraskuussa (Pelastustieto 9/2008). Pelastustoimen yöajan vahvuuksien tarkastelua ja määritystä voidaan tehdä esim. VTT:n tutkija Kati Tillanderin tutkimuksen pohjalta (Palopäällystö 4/2008) tai yhden poikkeuksellisen työvuoron pohjalta, kuten palomestari Jari Korkeamäki Pelastustieto 10/2008–lehden kirjoituksessaan on tehnyt.

Heti alkuun on todettava, että en usko edellä kuvaamani konseptin sinällään sopivan pelastustoimeen, koska vakinaisen henkilöstön lisäksi keskeinen toimija ovat sopimuspalokunnat. Viime syksyn pelastustoimen arvojen julkistamistilaisuudessa kävi ilmi, että lähes puolet suomalaisista ja liki 90 prosenttia maapintalasta on niiden varassa. Tästä syystä työvoiman kohdentamisvaraa näyttäisi olevan enimmäkseen suurissa kaupungeissa, joissa on useita miehitettyjä paloasemia.

Pelastustoimen neljän vuoron ja 24 tunnin järjestelmää perustellaan sillä, että viiteen vuoroon siirtyminen vaatisi noin 30 prosenttia lisää työvoimaa. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, jos yömiehitystä kevennetään ja tästä kevennyksestä muodostetaan lisäryhmä. Henkilöstön kokonaismäärä ei jakajan kasvaessa muutu, vaan vuorojen henkilöstömäärä supistuu. Jos uusi vuorojen henkilöstömäärä riittäisi vastaamaan yöajan tarpeeseen, niin lisätyövoiman rekrytointitarvetta ei ole. Aiempaa lyhyempiin perustuvissa työvuorojärjestelmissä nykyinen varallaolo työpaikalla muuttuisi aktiiviseksi työajaksi päivä ja ilta-ajalle ja sitä voitaisiin käyttää koulutukseen ja harjoitteluun.

Nyt tulisi ennakkoluulottomasti pohtia vakinaisen pelastustoimen ja sopimuspalokuntien työnjakoa. Jo tällä hetkellä suurissa kaupungeissa, joissa on useita miehitettyjä paloasemia, joudutaan osa asemista lomakaudella sulkemaan jopa tehtävämääriltään vilkkaimpina arkipäivinä. Kasvaisiko riski kohtuuttomasti, jos sama sulkeminen tehtäisiin ennalta hiljaisiksi tiedettyinä yöaikoina, jolloin hälytysajoneuvojen matkanopeutta tehtäväpaikalle voidaan kasvattaa liikenteen estämättä? Onko yhteiskunnalla vara maksaa tästä ”entä jos..” tai ”kaiken varalta” -päivystyksestä? Pystyisivätkö sopimuspalokunnat näillä alueilla ottamaan nykyistä suuremman roolin?

Vapaapalokuntien osalta haasteena on se, etteivät tehtävätarjonta ja tehtävälle lähtömahdollisuus – ja halukkuus aina kohtaa. Vapaapalokunta, jossa on 15 henkilön sammutusosasto, voi saada arkipäivisin liikkeelle 2–3 henkilöä, mutta tämän ”virastotyöajan” ulkopuolella 10–12 henkilöä. Nykyisin harjoitteluun käytetyn ajan ja oppien käytäntöön soveltamisen epäkohdan kerrotaan vievän monelta vapaaehtoiselta motivaatiota toimintaan osallistumisesta. Osaltaan asennehaastetta lisää Allinniemen siteeraama sanonta: ”Vapaapalokunnat eivät ole niin merkittäviä kun itse uskovat, eivätkä niin tarpeettomia kuin vakinaiset luulevat”. Tästä asenneilmastosta on päätoimittaja Pekka Koivusen mielenkiintoinen kirjoitus Pelastustieto 6/2008-lehdessä.

Kokonaisuudessaan pelastustoimen järjestäminen taloudellisesti ja tehokkaasti tulee olemaan haaste. Tällä hetkellä taantuman myötä kuntapäättäjien kustannustietoisuus on kasvamassa ja aiempaa herkemmin haetaan selvitystä, mitä ostetut palvelut sisältävät, ja mitä tai minkä tasoista palvelua euroilla saadaan. Se, että kustannukset asukasta kohden aluepelastuslaitosten kesken vaihtelevat neljästäkymmenestä eurosta yli seitsemäänkymmeneen euroon alueellisen erilaisuuden takia, ei välttämättä ole riittävä selitys, vaan vaatimukset kalliilla alueilla toiminnan tehostamiseksi kasvavat.

Jouko Rytkönen
Hätäkeskuksen johtaja
Pirkanmaan hätäkeskus