|
Pelastustieto 2/2009
Pääkirjoitus I
Eläkeikäratkaisua odotetaan
Palomiesten mahdollinen paluu alempaan ammatilliseen eläkeikään ratkeaa lähiaikoina. Kuntaministeri Mari Kiviniemeltä odotetaan hallitusohjelmassa luvattua ratkaisua alkavan kevään aikana.
Palomiesten eläkeikä jakaa mielipiteet. Työnantaja ei haluisi edes keskustella koko asiasta ja työntekijät sekä pelastuslaitokset katsovat, että ikääntyvät palomiehet heikentävät jatkuvasti pelastusvalmiutta. Se on uhka jopa kansalaisten turvallisuudelle.
Palomiehet ovat viime vuosien aikana jääneet työkyvyttömyyseläkkeelle hieman yli 50-vuotiaina. Keskimäärin palomiehet jäivät viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle 51,6-vuotiaina ja toissa vuonna 52,6-vuotiaina. Palomiehet jäävät yleisesti eläkkeelle noin 59-vuotiaina. Ruotsissa palomiehet jäävät 25 vuoden operatiivisen työn jälkeen eläkkeelle 58-vuotiaina. Islannissa puolestaan palomiesten eläköitymisikä on yli 60 vuoden. Norjassa on 60 vuoden eläkeikä, paitsi jos operatiivista palvelua on 30 vuotta. Silloin eläkeikä on 57 vuotta. Tanskassa palomiehet jäävät eläkkeelle 60-vuotiaina.
Hallitus linjasi äskettäin yleisen eläkeiän noston tarvetta ja sai ammattiyhdistysväen takajaloilleen. Nyt vallitsevassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä paluu ammatillisiin eläkeikiin tuntuu miltei mahdottomalta. Palomiesten kannalta olisi toki suotavaa, että hallitus räätälöisi palomiehille oman, yleistä alhaisemman eläkeiän. Jos päätös on kuitenkin toisenlainen, on ehdottoman välttämätöntä, että päättäjät huomioivat myös sen, miten pelastustoiminnan kyvystä ja valmiudesta huolehditaan tulevaisuudessa. Mielenkiinnolla tähän odotetaan toki vastauksia myös käynnissä olevasta toimintakykyhankkeesta, jossa neljän osahankkeen yhteiset päälinjat ovat selvillä tämän vuoden aikana.
Esa Aalto
Edellinen - Seuraava
|
|