Pelastustieto 3/2009
Kirjoittaja työskentelee rehtorina Helsingin pelastuskoulussa.
Vieraanamme: Matti Waitinen
Turvallisuus osaksi opettajakoulutusta
Helsingin pelastuskouluun ja sen kehittämiseen on parin viime vuoden aikana satsattu paljon helsinkiläisten veronmaksajien varoja. Koululla on nyt ensimmäistä kertaa 37-vuotisen historiansa aikana optimaaliset opetustilat Steniuksentiellä Etelä-Haagassa, uudistunutta kalustoa, pian valmistuva ekologinen ja ekonominen harjoitusalue aivan keskellä Helsinkiä sekä ennen kaikkea toiminnan kannalta oikein mitoitetut henkilöresurssit.
Tänään valmistelin laitoksemme Riskienhallinnan toimialan väelle toimialakokoukseen pientä esitystä alan turvallisuuskoulutuksen materiaaleista ja erilaisista oppaista. Täytyy myöntää, että itsekin hiukan yllätyin, kun tuli tarkemmin katsottua, missä kaikissa materiaalihankkeissa sitä on tietokirjailijana saanut olla mukana kymmenen viime vuoden aikana. Parikymmentä erilaista koulutuspakettia ja opasta sekä puolenkymmentä dvd-julkaisua kertyi tarkastelun tulokseksi. Valtaosan näistä hengentuotteista on kustantanut Suomen Palopäällystöliitto ry.
Minulta on muutaman kerran vuosien varrella kysytty, miksei Pelastuskoulu tai Helsingin pelastuslaitos itse kustanna ja tuota kyseisiä materiaaleja. Kysymykseen on ollut verrattain helppo vastata, kun tietää kuinka pieniä yleishyödyllisten oppaiden painokset ovat ja kuinka edullisesti niitä on syytä turvallisuuden kehittämisen nimissä tarjota käyttäjille. Liiketaloudellinen hyöty jäisi näistä koulun omana toimintana minimaalisen pieneksi ja saattaisipa se lopulta kääntyä miinusmerkkiseksikin. Mahdollinen pienikin hyöty katoaisi kaupungin pohjattomaan pussiin ja koululle jäisi palkaksi vain tekemisen riemu. Kaiken kaikkiaan minusta on aina ollut hyvä keskittyä tekemään sitä, minkä itse parhaiten osaa ja antaa muiden ammattilaisten hoitaa oma osuutensa kuormasta.
* * *
Olen pohjakoulutukseltani pedagogi ja kasvatustieteilijä. Entisenä opettajana ja yleissivistävän koulun rehtorina olen huolestuneena seurannut koulumaailman koettelemuksia turvallisuusasioissa. Vakavat väkivallanteot, lisääntyvä ilkivalta ja tuhotyöt päiväkodeissa ja kouluissa ovat puhuttaneet niin viranomaisia kuin mediaakin.
Ryhdyin jatko-opiskelijaksi Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitokselle muutama vuosi sitten. Tarkoitukseni on valmisteilla olevan väitöskirjani myötä avata keskustelua koulujen ja oppilaitosten turvallisuuskulttuurista ja koulun henkilöstön turvallisuusosaamisesta sekä siitä, että nykyisellään opettajakoulutus ei anna opettajille mielestäni riittäviä valmiuksia vastata oppilaiden turvallisuudesta koulupäivän aikana.
Miten voidaan edes olettaa, että suomalaiset opettajat ovat myös turvallisuuden asiantuntijoita? Tämä turvallisuuden asiantuntijuus ei ainakaan näy näiden ammattiryhmien ammattiin valmistavan koulutuksen opetussuunnitelmissa mitenkään. Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa asiaan on nyt jollain tavalla kiinnitetty huomioita, mutta lähinnä vain kahden tapahtuneen ja sinänsä valitettavan väkivallanteon innoittamana.
Opetushallitus on ollut käynnistämässä väkivalta- ja kriisipainotteista suurta koulutushankettaan kaikissa suomalaisissa kouluissa jo ennen viime vuoden loppua. Nyt on alkuvuoden ajan tovin ollut kovin hiljaista silläkin taholla. Missäköhän syy? Käykö näissä kouluväkivaltatapauksissa samalla tavoin kuin Konginkankaan ikävässä bussiturmassa. Nyt neljä vuotta turman jälkeen voidaan vain todeta, että aiotut kehittämistoimet ovat jääneet vaiheeseen tai kokonaan tekemättä. Samaan aikaan erilaiset kaupalliset toimijat ovat nyt huomanneet markkinaraon väkivallanehkäisypainotteisissa koulutustarjonnoissaan ja pyrkineet ottamaan niin sanotut ylimääräiset helpot rahat pois kouluväeltä ja oppilaitoksilta.
* * *
Miksei yhteiskunnassa ihan oikeasti pyritä parantamaan oppilaitosten turvallisuuskulttuuria kokonaisvaltaisesti ja pitkäkestoisesti? Pelkkä pelastussuunnitelmien kuntoon saattaminen ei yksinään riitä. Pelkkä mappi rehtorin hyllyssä ei lisää turvallisuutta. Tarvitaan myös panostuksia oppilaitosten tilaturvallisuuteen, mutta ennen kaikkea muuta arjen turvallisuus tulisi saada kiinteäksi osaksi oppilaitosten henkilökunnan ammattiin valmistavaa koulutusta. Itse asiassa vain tätä kautta voidaan turvallisuusasiat ulottaa perusopetuslain hengessä myös oppilaiden ja opiskelijoiden eväiksi hyvään elämään ja turvallisempaan tulevaisuuteen.
Oppilaitosten henkilöstön turvallisuusosaaminen on haaste paitsi maamme yliopistojen opettajakoulutuslaitoksille, haaste myös eri viranomaisten saumattomalle yhteistyölle. Tässä yhteydessä pelastustoimen tulee olla valmis tarjoamaan omaa parasta osaamistaan ainakin palonehkäisyn ja turvallisuusopetuksen keinoin.
* * *
Jokin aika sitten uutisoitiin näkyvästi, että tuhopolttojen ehkäisyn keskusta valmistellaan Kuopioon Pelastusopiston yhteyteen. Samaan aikaan esiteltiin tilastoja siitä, missä päin maatamme tapahtuu eniten tuhopolttoja. Jotenkin ajatusmaailmaani ei mahdu se, että kun tuhopolttoja tapahtuu eniten Etelä-Suomessa, niin kyseinen keskus perustetaan Kuopioon. Kysyä tosin sopii, kuuluko tuhopolttojen ehkäisy oikeastaan pelastustoimelle? Käsitykseni mukaan tuhopoltossahan on aina kyse rikoksesta ja rikosten ehkäisy taas yleisesti ottaen kuuluu valtakunnassa poliisille. Toki samaan tapaan voisi tietysti kyseenalaistaa sen, mitä hyötyä pelastustoimelle lopultakin on kriisienhallintakeskus CMC:stäkään? Tuoko se jotain selvää lisäarvoa pelastustoimelle vai syökö se opiston ja alan voimavaroja omalla toiminnallaan?
Toki Pelastusopiston läheisyys palvelee kumpaistakin edellä mainittua keskusta, mutta eikö tässä yhteydessä voitaisi kääntää asia niin, että ensin mainittu keskus sijoitettaisiin jonnekin Etelä-Suomeen mahdollisesti perustettavaan Pelastusopiston sivutoimipisteeseen. Kyseisellä sivutoimipisteellä olisi paljon muutakin toimintaa hoidettavanaan: alueellinen pelastajakoulutus, alueellinen hätäkeskuspäivystäjäkoulutus, pelastusalan lapsipuolen asemaassa oleva ammatillinen täydennyskoulutus jne. Muinaista Cato vanhempaa ja hänen lausettaan Karthagon hävittämisestä mukaillen sanonkin jälleen kerran, että alkaisikohan nyt jo pian olla täynnä se paljon puhuttu aluepoliittisen tyhmyyden karenssiaika, joka sallisi avoimen keskustelun siitä, että opistolle ihan oikeasti perustettaisiin jonnekin päin Etelä-Suomea pysyvä sivutoimipiste? Näin varmistettaisiin eteläisen Suomen koulutetun ammattihenkilöstön saanti ja kaikki muutkin alan koulutustarpeet.
Edellinen - Seuraava
|
