Pelastustieto 4/2009
Kirjoittaja Timo Hellenberg on valtiotieteen tohtori
ja Hellenberg International Ltd:n toimitusjohtaja.
Vieraanamme: Timo Hellenberg
Laivakaappauksista sikainfluenssaan
Pelastustoimen kehittäminen on haasteiden ja mahdollisuuksien tasapainoilua. Jälkimmäinen konkretisoitui kohdallani päästyäni perehtymään käytännössä Yhdysvaltain Homeland Security politiikkaa merenkulun- ja satamaturvallisuuden näkökulmasta Miamissa. Upeiden näkymien ohella huomioin ylenpalttisen resurssoinnin, teknologian hyväksikäytön ja meikäläisittäin selkeän viranomaistyönjaon. Suuremmissa Karibian risteilijöissä on pienet vastaterrorismiryhmät kyydissä, matkustajat ja ajoneuvot läpivalaistaan ja niin edelleen. Matkan innoittamana päädyin toteuttamaan monikansallista Poseidon EU projektia Itämerellä jossa simuloimme Viking Gabriellan kaappauksen ja pyrimme osoittamaan mahdollisia kehittämistarpeita – ja vahvuuksia – nykyisessä kriisijohtamisjärjestelmässä. Hankkeen tilasi ja rahoitti Euroopan unionin oikeudellis- ja turvallisuusasioiden osasto. Hankkeen osapuolina olivat keskeiset turvallisuusministeriöt Suomesta ja Ruotsista sekä useita tutkimuslaitoksia ja laitetoimittajia, täydennettynä italialaisilla vaihtopelaajilla. Kuvaavaa on, että kenties kiitollisin yhteistyökumppani oli laivayhtiö Viking Line, josta saamani palaute oli riittävän kannustavaa painamaan asiassa eteenpäin.
Vuoden mittaisen tutkimushankkeemme tukemana järjestettiin Suomen ja Ruotsin viranomaisten johtoharjoitus mahdollisesta laivakaappauksesta Itämerellä. Hanke oli esillä esimerkkihankkeena Euroopan neuvoston terrorismityöryhmässä 15. huhtikuuta jossa EUROPOL:in kiittelemän projektin myötä tutkimusryhmällemme kävi selväksi, että Suomeen tarvitaan selkeä kriisijohtokeskus laajojen, useita eri viranomaistahoja käsittävien kriisien hallintaan. Näitä voivat olla yhtä lailla laivakaappaus, kemiallinen saastepilvi, öljyonnettomuus taikka matkustajalentokoneen myötä rantautuva sikainfluenssa. Yhteinen nimittäjä on niiden laajuus ja moniulotteisuus, jolloin viranomaisvastuiden ja kansallisten raja-aitojen ylittyminen on tosiasia, ei fiktio.
* * *
Sisäasiainministeriö julkisti tammikuussa 2008 asetetun työryhmän tuottaman siviilikriisinhallinnan kansallisen strategian Suomen sisäisestä turvallisuudesta. Sisäasiainministeriön tehtävänannon mukaisesti tavoitteena on ollut ”vahvistaa siviilikriisinhallintaa sekä laajentaa Suomen osallistumista siviilikriisinhallintaan.” Raportin ensisivuilta kuvastuu jo suomalaisen siviilikriisinhallinnan omintakeisuus: ”Ulkoasiainministeriö päättää niistä siviilikriisinhallinnan operaatioista ja toiminnoista, joihin Suomi osallistuu. Lisäksi UM koordinoi muun muassa Euroopan Unionissa tehtävän siviilikriisinhallintatyön kansallista ohjaamista...sisäasiainministeriön vastuulla ovat kotimaan valmiudet sekä näihin liittyvä kansainvälinen yhteistyö...”.
Kansainvälisesti tarkasteltuna sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan erottaminen toisistaan ei ole enää ”trendikästä”. Uhkakuvat ovat kietoutuneet yhteen ja näin myös kriisinhallinnan tulisi olla kokonaisvaltaista, tavoitesidonnaista, ei rasitettu hallinnollisten tai toimintakulttuuristen raja-aitojen mukaan. Sisäisen turvallisuuden strategian jälkimainingeissa meidän tulisi rakentavasti katsoa eteenpäin tunnustaen vähenevät taloudelliset resurssit ja dramaattisesti muuttunut turvallisuusympäristö jossa yksittäinen hallinnon ala ei pysty yksinään vastaamaan ajan muuttuviin vaatimuksiin. Kysymys ei ole hallinnonalojen keskinäisestä kilpailusta vaan veronmaksajien, kansalaisten (amerikkalaisittain ”first responders”) palvelemisesta muuttuneessa toimintaympäristössä.
* * *
Organisatoristen päällekkäisyyksien ja hallinnollisten rajojen epäselvyyksien poistamiseksi sekä tehokkaamman operatiivisen kriisijohtamisen mahdollistamiseksi tulisi mielestäni perustaa valmiusvirasto. Sen tueksi ja valmisteluja koordinoimaan perustettaisiin ”Suomen turvallisuusneuvosto”, joka olisi ajanmukaistettu versio aikanaan hyvin palvelleesta puolustusneuvostosta. Siinä yhdistettäisiin nykyisen turvallisuus- ja puolustusasiain komitean sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan tarpeelliseksi katsottuja toimintoja. Neuvostossa tulisi olla edustettuna ainakin ulkoasiainministeriö, sisäasiainministeriö, puolustusministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö sekä talouselämän ja yliopistojen kriisijohtamisen asiantuntemusta. Valmiusvirasto puolestaan korvaisi nykyisen Valtioneuvoston tilannekeskuksen, ja sille annettaisiin juridisesti itsenäinen asema. Toimintamandaatti laajentuisi tilannekuvan tuottamisesta operatiiviseen johtamiseen ja koordinointiin maan rajojen ulkopuolella sattuvissa kriisitilanteissa sekä kotimaassa monien viranomaisten yhteistoimintaa edellyttävissä kriisi- ja onnettomuustilanteissa.
Aluetasolla yhteiskunnan poikkeusoloihin ja häiriötilanteisiin varautumisen ja operatiivisen toiminnan johtaminen rakentuisi nykyisen hätäkeskusjärjestelmän varaan. Siinä otettaisiin huomioon kehitteillä oleva aluehallinnon jaotus. Jokainen toimialaviranomainen saisi edustajansa alueellisiin johtokeskuksiin, joiden toimintaa ohjattaisiin valmiusvirastosta. Tässä hahmoteltu johto-organisaation kehittäminen perustuisi paljolti jo olemassa olevaan järjestelmään eikä tuottaisi huomattavia lisäkustannuksia. Mielestäni edellä esitetty toimintamalli vastaa parhaiten ja kustannustehokkaimmin aikamme suurimpaan megatrendiin, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kietoutumiseen yhteen, kunnioittaen Suomessa sinänsä toimivaa moniviranomaisyhteistyön perinnettä.
Edellinen - Seuraava
|
