Yhdistyksen toiminta ei saa olla päämäärätöntä puuhastelua. Kaikella toiminnalla tulee olla kaiken aikaa selkeät, mitattavissa olevat tavoitteet.
Tämän sinänsä varsin yksinkertaisen ajattelutavan todellinen omaksuminen merkitsee useissa yhdistyksissä melkoista ajattelun vallankumousta. Oleellista ei ole niinkään se, miten tehdään, vaan mitä saadaan aikaan!
Käytännössä tämä merkitsee mm. sitä, että enää
- ei pidetä kokouksia kokousten vuoksi, vaan tehdään päätöksiä, jotka johtavat konkreettisiin toimenpiteisiin ja seurauksiin
- ei vain valiteta keskenämme asiain tilaa ja kirjoiteta lausuntoja, vaan vaikutetaan päättäjiin ja saadaan heidät muuttamaan kantansa yhdistykselle tärkeään asiaan
- ei järjestetä koulutusta vain koulutuksen vuoksi, vaan kehitetään jäsenten ja luottamushenkilöiden tietoa ja taitoa yhdistyksen tarpeiden ja henkilön kehityksen vuoksi, ja muokataan heidän asenteitaan - ei laadita vain tiedotteita, vaan mennään vaikuttajien ja ihmisten tykö ja lisätään heidän tietoa ja luodaan myönteistä suhtautumista yhdistystä kohtaan.

Tulosajattelussa päähuomiota ei siis kiinnitetä tekemiseen, panoksiin, vaan aikaansaannoksiin. Tämä pätee samalla tavalla yhdistyksen strategiseen johtamiseen kuin yksilönkin johtamiseen. Ilman yhdistyksen tarkoituksesta johdettua kokonaispäämäärää yhdistys on hukassa. Ilman päämäärää ei vähäisinkään toimikunta tai yksikään toimihenkilö kykene toimimaan motivoituneesti ja tehokkaasti, eikä ainakaan edesauttamaan yhdistystä sen päämäärien saavuttamisessa.

Päämäärien valinta
Päämäärä on suhteellisen yleisellä tasolla ilmaistu keskipitkän tähtäimen tavoite. Suunnittelujakso on noin 3-5 vuotta.
Päämääriä yhdistyksellä voi olla vain muutama yhdellä kertaa. Koska kaikkea hyvää, tarpeellista ja toivottavaa ei voi saada aikaan muutamassa vuodessa, on siis keskityttävä kaikkein tärkeimpiin asioihin.
Päämääriä pohdittaessa kannattaa peilata niitä yhdistyksen tarkoitukseen ja toiminta-ajatukseen ja arvioida, mikä juuri nyt on se kaikkein tärkein tehtävä. Ongelmana päämääriä asetettaessa on, että saman aikaisesti joudutaan tekemään päätös siitä, mitä ei tehdä.
Minkälaisia päämääriä yhdistys sitten voi itselleen asettaa? Seuraavana esimerkkejä, joiden tarkoitus on osoittaa se taso, jolla päämääriä asetettaessa liikutaan.
- toiminnan sopeuttaminen ajan ja ympäristön muutokseen
- alueellinen yhteistyö
- jälkivahinkoyksikön hankinta ja henkilöstön jvt-koulutus
- kalustohallin saneeraus.

Toimintapolitiikat
Tuloksen tekeminen saattaa edellyttää muuttuvassa ympäristössä myös muutosta toimintapolitiikkaan.
Se määrittää organisaation toiminnan yleiset periaatteet ja luo siten pohjan käytännön päätöksenteolle.
Toimintapolitiikat ovat usein julistuksen luonteisia periaatteita, esimerkiksi:
- toimintamuotoja kehittämällä ja monipuolistamalla pyrimme saamaan toimintaa mukaan uusia jäseniä
- käynnistämme uudelleen uinuvan nuoriso-osaston
- käynnistämme projektin naapuripalokuntien kanssa alueellisen hälytysmuonituspalvelun aloittamiseksi.

Suunnitteluprosessi
Menestyvä yhdistys on tuloshakuinen. Siinä oleellista ovat aikaansaannokset, ei niinkään se mitä tehdään.
Tuloshakuisuuden perustana on strategisen suunnittelun prosessi, joka etenee seuraavasti:
- lähtökohta- analyysi, jonka tarkoituksena on selvittää yhdistyksen / toiminnon nykyinen tilanne
- toiminta-ajatuksen laatiminen vastaa kysymykseen miksi yhdistys on olemassa tai miksi ko. toiminnetta tarvitaan; samanaikaisesti tulee pitää mielessä olemassa oleva ja tuleva jäsenistö ja sen tarpeet
- yhdistysidean kehittäminen osoittaa yhdistyksen tavan toimia; usein sen voima on vanhojen elementtien uudenlaisessa yhdistämisessä
- päämäärät ovat yleisellä tasolla ilmaistut yhdistyksen keskipitkän suunnittelujakson tavoitteet; ne osoittavat, mihin tehtäviin yhdistys keskittyy lähitulevaisuudessa
- toimintapolitiikat osoittavat yhdistyksen toimintaperiaatteet käytännön päätöksenteon tueksi
- toiminnan tulokset ovat asetetussa ajassa saavutettuja toiminteita ja suoritteita, jotka ovat mitattavissa.

Esimerkkeinä voisi mainita:
- toimiva 20 nuoren nuoriso-osasto, josta kolmen vuoden kuluttua käynnistämisestä siirtyy vuosittain 1-3 nuorta aikuisriveihin edelleen koulutettavaksi
- seutukunnan tarpeisiin sovitettu vahingontorjuntayksikkö, joka on miehitettävissä vähintään 1+2 koulutetulla henkilöllä ja lähtöaika enintään 15 minuuttia
- X, Y ja Z VPK:t varustautuvat ja kouluttautuvat hoitamaan seutukunnalla hälytysmuonituksia siten, että tilannepaikalla hälytyksestä 30 minuutin kuluttua on lämmintä ja kylmää juotavaa ja 90 minuutin kuluttua hälytyksestä lämmintä ruokaa 30 henkilölle.


Eero Peltonen