|
02.02.2012 12:22 |
|
Tapaninpäivän harvinaisen voimakas myrsky kerrytti pelastuslaitoksille suuren tehtävämäärän. Tehtäviä oli reilussa vuorokaudessa yli 6700. Eniten myrsky työllisti läntisen alueen pelastuslaitoksia, erityisesti Satakuntaa ja Varsinais-Suomea. Honkilahden VPK Satakunnassa osallistui myrskyvaurioiden korjauksiin ja sopimuspalokuntalaiset tekivät töitä lähes tauotta.
Tehtäväpiikistä huolimatta niistä selvittiin kunnialla ja resurssitkin saatiin pääosin riittämään. Ongelmia aiheutui eniten viestiliikenteen hoitamisessa. Viranomaisten oma verkko ei joillakin alueilla sähkökatkojen takia toiminut. Tähän pyydettiin myös virka-apua puolustusvoimilta. Myöskään yhteydenpito sähköyhtiöihin ei sujunut.
Pelastustieto kysyi kaikilta alueilta, miten myrsky riepotteli niitä ja millaisia voimavaroin poikkeukselliseen tilanteeseen kyettiin vastaamaan.
Sisäasiainministeriö on käynnistänyt selvityksen pelastuslaitosten ja Hätäkeskuslaitoksen osalta joulukuun myrskyjen aiheuttamista ongelmista, onnistumisista ja kehittämiskohteista. Selvityksen perusteella sisäministeriö analysoi kehittämistarpeet yhdessä pelastuslaitosten ja Hätäkeskuslaitoksen kanssa. Myös aluehallintovirastoilta kysytään kokemuksista.
– Saadun tiedon perusteella voimme vetää yhteen kokemuksia ja täsmentää tilannekuvaa sekä saada kehittämisajatuksia.
Pentti Partanen pitää yhtenä tärkeänä pohdittavana asiana sitä, mitkä ovat viranomaisille kuuluvia tehtäviä ja mitkä erilaisille palveluntuottajille, joilla on viime kädessä vastuu asiakkaistaan, silloin kun poikkeustilanne ei ole hädänalaista.
Lue lisää myrskyistä Pelastustiedosta 1/2012, joka ilmestyy 9. helmikuuta.
Keskustele aiheestafacebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Pelastustieto/127432060660982
|